Kesän ensimmäinen havainto koloradonkuoriaisista

Kesän ensimmäinen varmistettu koloradonkuoriaishavainto on tehty Lappeenrannassa. Esiintymä on tuhottu eikä sen uskota levinneen.

Kotipuutarhuri löysi tiistai-iltana perunamaaltaan syötyjä lehtiä sekä koloradonkuoriaisen toukkia.

Ilmoituksen saatuaan Kasvintuotannon tarkastuskeskuksen tarkastajat kävivät paikalla varmistamassa havainnon. Tarkastuksessa perunamaasta löytyi muutama aikuinen koloradonkuoriainen, runsaasti eri-ikäisiä ja -kokoisia koloradonkuoriaisen toukkia sekä munaryhmiä.

Esiintymä torjuttiin, eikä tarkastajien mukaan tässä vaiheessa ole syytä epäillä, että toukkia olisi ehtinyt mennä maahan koteloitumaan. Viime vuonna kyseisellä paikalla ei ollut todettua havaintoa koloradonkuoriaisesta.

Nyt löytyneiden koloradonkuoriaisten alkuperää ei tiedetä varmasti. Tarkastajien mukaan kyseisellä paikalla on kuitenkin ilmeisesti talvehtinut muutama aikuinen koloradonkuoriainen.

Kuoriaisen kehitys lämpimällä nopeaa

Kaksi viikkoa sitten KTTK:n tekemissä maan lämpötilan mittauksissa lämpötilat ylittivät puolen metrin syvyydessä kaikilla mittauspaikoilla 15 asteen rajan, jonka jälkeen koloradonkuoriaiset nousevat talvehtimispaikoistaan.

Havaintopaikalla kuoriaiset ovat ilmeisesti nousseet maasta noin kaksi viikkoa sitten. Ne ovat ruokailleet muutaman päivän ja ryhtyneet sen jälkeen munimaan. On mahdollista, että kuoriaisesiintymiä löytyy muiltakin viimevuotisilta esiintymisalueilta Kaakkois-Suomesta ja Etelä-Savosta.

Rutto ja kuivuus vaivasivat viime kesänä pahoin perunakasvustoja ja hankaloittivat loppukesän koloradonkuoriaistarkastuksia. Siksi on mahdollista, että perunapeltoon tarkastuksista huolimatta jääneitä kuoriaisia on onnistunut talvehtimaan.

Kaikkien perunankasvattajien on syytä tarkkailla perunapeltojaan. Nyt on tärkeää löytää kaikki koloradonkuoriaisesiintymät, jotta torjunta ehdittäisiin hoitaa jo toukkavaiheessa. Torjunta onnistuu silloin parhaiten.

Yksittäiset aikuiset kuoriaiset ja munaryhmät ovat vaikeasti havaittavia, mutta toukkien syöntijälki näkyy pellossa selkeästi. Helteisen sään ja lämpimien öiden takia koloradonkuoriaisen kehitys on nopeaa.

(MTV3-STT)

Lue myös:

    Uusimmat