Kemiralle enemmistö Kemiron Companies -yhtiöstä

Kemira on ostanut enemmistön Yhdysvaltojen suurimmasta vesikemikaaliyhtiöstä.

Kemira on ostanut enemmistön amerikkalaisesta vedenpuhdistuskemikaaleja valmistavasta Kemiron Companies -yhtiöstä. Kemiron Companies on Yhdysvaltain suurin vesikemikaalien tuottaja. Jo ennestään Kemira omisti siitä 15 prosenttia, ja nyt omistus nousee 60 prosenttin. Kemiralla on myös lunastusvelvollisuus jäljelle jääviin 40 prosenttiin osakkeista. Kemironin Kemironin liikevaihto on 90 miljoonaa dollaria ja sen palveluksessa on 250 henkeä. Yhtiö on perustettu vuonna 1992.

-USA:n vesikemikaalimarkkinat ovat maailman suurimmat, ja Kemironin liiketoiminnan kasvunäkymät ovat yhä varsin myönteiset sekä rauta- että alumiinipohjaisissa saostuskemikaaleissa, sanoo Kemira Kemwaterin johtaja Lennart Johansson.

Vedenpuhdistuskemikaalit ovat yksi Kemiran strategisista kasvualoista. Jatkossa Kemira aikoo laajentaa toimintaansa myös kemiallis-biologisiin puhdistusratkaisuihin. Yhtiöllä on vesikemiantehtaita 30 maassa. Konsernin vedenpuhdistuskemikaalien liikevaihto oli viime vuonna noin 180 miljoonaa euroa.

(MTV3)

Lue myös:

    Uusimmat