Kemianprofessorin synkkä suunnitelma: Puolan presidentin surma ja vallankumous

Puolalaismiehelle langetettiin maanantaina 13 vuoden vankituomio, koska hän oli suunnitellut räjäyttävänsä Puolan parlamenttitalon vuonna 2012.

Kemian professori Brunon Kwiecien aikoi surmata iskussa maan presidentin ja pääministerin. Tämän jälkeen hän halusi käynnistää vallankumouksen.

Kwiecien ehdittiin kuitenkin pidättää ennen iskua hänen vaimoltaan tulleen vinkin ansiosta.

– Jos häntä ei olisi pysäytetty, puhuisimme nyt valtion raunioilla, sanoi tuomari Aleksandra Almert.

Kwiecienia on kuvattu nationalistiseksi. Hän myös ihaili Norjan joukkosurmaajaa Anders Breivikiä.

Kwiecien itse puolustautui oikeudessa sanomalla, että Puolan tiedustelupalvelu olisi provosoinut häntä tekemään iskun.

Tuomioistuimen mukaan oli selkeää, että Kwiecien oli ideoinut iskun itse. 

Lue myös:

    Uusimmat