Kellot kesäaikaan

Suomi siirtyy muun Euroopan tapaan kesäaikaan lauantain ja sunnuntain välisenä yönä. Kelloja siirretään tunti eteenpäin. Virallinen siirtohetki on kello kolmelta yöllä, jolloin viisarit käännetään kello neljän kohdalle.

Siirtymä vaikuttaa jonkin verran kaukojunien ja linja-autojen aikatauluihin yöllä ja aamulla. Yöjunat saattavat saapua perille jonkin verran myöhässä, vaikka ne pyrkivät mahdollisuuksien mukaan kuromaan kiinni aikaeroa. Kulussa on yön aikana runsaat kymmenen junaa.

Linja-autojen liikennöintiin kesäaika vaikuttaa junia hieman enemmän. Useimmat yöaikaan kulkevat kaukobussit ovat Helsinki-Vantaan lentoasemalle matkaavia pikavuoroyhteyksiä. Linja-autoliiton mukaan myöhästymisiltä tuskin tyystin vältytään, joskin jotkut autot yrittävät kiriä yöllä menetettyä tuntia kiinni. Osa ennen kello kolmea lähtevistä vuoroista starttaa jo tuntia normaaliaikataulua aiemmin, joten ne pääsevät perille aikataulussaan.

Kesäaikaa eletään lokakuun 26. päivään saakka, jolloin kelloa rukataan jälleen tunti taaksepäin.
(STT)

Lue myös:

    Uusimmat