Kekkosesta lakumainoksen keulakuva

Presidentti Urho Kekkonen on joutunut myyntitykiksi Pandan latritsimainokseen ilman Kekkosen suvun lupaa. Asiasta kertoo Suomenmaa-lehti.

Lehden mukaan presidentti Kekkosen suvun päämies Timo Kekkonen saa jatkuvasti pyyntöjä, joissa halutaan käyttää edesmennyttä presidenttiä tavalla tai toisella hyväksi.

Parhaillaan televisiossa pyörivä Pandan lakritsimainos ei ole herättänyt Urho Kekkosen pojanpojassa negatiivisia tunteita. Hänen mielestään kuitenkin mainokseen olisi ollut korrektia pyytää lupa.

- Jos olisi pyydetty, niin luvan olisivat saaneet, koska ne näe mainoksessa mitään halventavaa, Timo Kekkonen sanoo lehdelle.

- Pitää soittaa ja pyytää, jos saisi näytepakkauksen, hän lisää. Timo Kekkonen on toimii johtajana Elinkeinoelämän keskusliitossa.

Kekkonen tuli ja meni

Puolen minuutin Pandan spotissa Urho Kekkonen on pääroolissa. Mainos alkaa sanoilla Kekkonen tulee, Kekkonen tulee. Kekkosta oli odotettu paikalle koko kuukausi, ja mainoksessa esiintyvä pieni poikakin oli oikein miettinyt, mitä hän sanoisi, kun ”se” tulisi hänen luokseen.

Mainos päättyy sanoihin, että sit se tuli ja meni, kaikki mitä minä näin oli vilahdus kiiltävää kaljua. Että sinne meni Kekkonen, mutta lakritsin makuinen muisto jäi.

– Ei tainnut edes lakritsaa syödä, ei minulla ainakaan mitään muistikuvaa ole, että olisi ollut lakumiehiä, Timo Kekkonen miettii.

Urho Kekkonen on esiintynyt monissa hyvin erilaisissa yhteyksissä kuolemansa jälkeen. Useimmiten ilman suvulta kysyttyä lupaa.

Pandan toimitusjohtajan Ami Wardin mukaan Urho Kekkosta koskeva lakumainos on saanut erittäin positiivisen vastaanoton ja kaikki kommentit, mitkä hänen korviinsa ovat kantautuneet, ovat olleet pelkästään kiittäviä ja uutuuslaku käy kaupaksi.

Syy, miksi Urho Kekkonen valittiin Pandan lakumainokseen, on Wardin mielestä se, että kaikilla kansalaisilla on jotain mielikuvia Kekkosesta ja Pandan lakritsista.

Lue myös:

    Uusimmat