Kehittyvien maakuntien Suomi keskitti tukea keskustalle

Kehittyvien maakuntien Suomi on julkistanut tukilistansa viime eduskuntavaaleista. Yhdistys ilmoittaa jakaneensa yhteensä 60 ehdokkaalle kaikkiaan 406 000 euroa.

Eniten tukea meni keskustan ehdokkaille. Yhdistys tuki yhteensä 35:tä keskustan ehdokasta 262 000 eurolla. Kolmetoista kokoomusehdokasta sai puolestaan 112 000 euroa. Lisäksi tukea sai kaksi demaria ja yksi vihreä.

Yhdistyksen mukaan vaalitukea saivat "sellaiset ehdokkaat, joiden on katsottu omalla toiminnallaan pyrkineen yrittäjyyden ja elinkeinoelämän edistämiseen ja tukemiseen sekä maakunnallisen tasapainon turvaamiseen ja jotka arvostavat isänmaallisuutta".

Suurin osa tuetuista on ollut jo julkisuudessa. Mutta listalla on myös ehdokkaita, joiden ei ole tarvinnut tehdä vaalirahailmoitusta, koska he eivät päässeet eduskuntaan eivätkä edes varaedustajiksi.

15 tuettua jäi rannalle

Yhdistys tuki pääministeri Matti Vanhasen ex-puolison Merja Vanhasen kampanjaa 10 000 eurolla. Vanhasen erityisavustajana työskentelevä Riina Nevamäki sai 3000 euroa. Kolmas tuettu helsinkiläinen keskustaehdokas oli Martti Huhtamäki, joka sai 7000 euroa.

Keskustan entinen puoluesihteeri Eero Lankia sai kampanjatukea 15 000 euroa, mutta ei päässyt Uudellamaalla läpi. Hiihtäjänä tunnetuksi tullut Jari Isometsä sai 6600 euroa, mutta hänkään ei tullut valituksi. Piirin puheenjohtajaa Varpu-Leena Malmgrenia tuettiin puolestaan 3000 eurolla.

Satakunnassa yhdistys antoi Kauko Juhantalolle 10 000 euroa. Juhantalo jäi varaedustajaksi, eikä ole patisteluista huolimatta vieläkään suostunut antamaan vaalirahoitusilmoitusta. Hämeen eteläisessä vaalipiirissä Maija-Liisa Lindqvist (kesk.) sai 5000 euroa, mutta ei tullut valituksi.

Etelä-Savon vaalipiirissä yhdistys tuki kahta keskustan ehdokasta, mutta kumpikaan ei päässyt eduskuntaan. Pekka Nousiainen ja Seija Korhonen saivat kumpikin 5000 euroa.

Pohjois-Savossa Ossi Martikainen (kesk.) sai 5000 euroa, Vaasassa Lasse Hautala saman verran, mutta kumpikaan ei päässyt läpi. Keski-Suomen rannalle jäänyt tuen saaja oli kokoomuksen Henna-Riikka Andersson, 2000 euroa.

Oulussa Riikka Moilanen-Savolainen (kesk.) sai 4000 euroa, mutta ei päässyt läpi. Lapissa Ari Ruotsalainen (kesk.) ei päässyt läpi, hän sai 10 000 euroa.

(MTV3-STT)

Lue myös:

Lue myös:

    Uusimmat