Kauppa: Satamalakko ei jätä ketään nälkäiseksi

Sekä lyhyeen loppuneen kuljetusalan lakon että ahtaajalakon yhteydessä on esiin noussut kysymys ruuan loppumisesta kauppojen hyllyiltä. Kaupan liiton mukaan ruokaa riittää aivan varmasti jokaiselle.

Liiton varatoimitusjohtaja Heikki Ropponen pitää keskustelua ruuan riittävyydestä tarpeettomana ja turhana. Ropposen arvion mukaan jotkut eksoottiset hedelmät ja kasvikset, joita on tuotu satamien kautta, saattavat vähentyä kauppojen hyllyiltä. Varatoimitusjohtaja kiinnittäisi huomion työpaikkojen dramaattiseen vähenemiseen ja viennin heikkenemiseen.

- Ei ole mitään merkitystä sillä, jos me siirrymme aikaan ennen EU:ta. Ei ennen EU:ta maahan tuotu kaikkia mahdollisia tuotteita, eikä se elämä silloinkaan niin hirveää ollut. Kauppa pyrkii toimittamaan myös kaikki tuoretuotteet asianmukaisesti, Ropponen muistuttaa.

Satamalakko ei Ropposen mukaan luonnollisesti vaikuta mitenkään kotimaisten elintarvikkeiden saatavuuteen. Maitotutteita on jatkuvasti saatavilla, ja keskioluttuotteistakin vain pari prosenttia tulee tuontina.

- On hulluutta puhua ruuan loppumisesta kauppojen hyllyiltä tässä yhteydessä, kun puhutaan muuten niin vakavista asioista.

Lue myös:

    Uusimmat