Kauppa aloitti heti roimat alennusmyynnit

Heti joulualen ensimmäisenä päivänä liikkeet tarjosivat tavaraa jopa 50, 60 ja 70 prosentin alennuksin.

Synkkä ja myrskyinen alkukuun sää on verottanut kaupan myyntilukuja, sillä asiakkaat eivät ole halunneet poistua kodeistaan shoppailemaan.

- Alkuperäinen kuuden prosentin kasvutavoite viime vuodesta näyttää nyt epätodennäköiseltä, arvioi toimitusjohtaja Guy Wires Suomen Kaupan Liitosta.

Hän ennakoi, että joulukaupan kasvu jää kolmen tai neljän prosentin tuntumaan. Lopulliset myyntiluvut ovat tiedossa helmikuun alussa.

Tänään alkaneet alennusmyynnit rokottavat edelleen myyntilukuja, kun kaupat haluavat päästä eroon ennen joulua myymättä jääneistä tuotteista.

Heti joulualen ensimmäisenä päivänä liikkeet tarjosivat tavaraa 50, 60 ja 70 prosentin alennuksin. Vastaaviin numeroihin myymälät päätyvät yleensä vasta alen loppurysäyksen häämöttäessä, sillä alkupäivinä liikutaan hillitymmin 20-30 prosentin tuntumassa.

Ennen joulua kauppa kävi hyvin viihde-elektroniikkaa ja ruokaa myyvissä kaupoissa. Joulun lahjapaketteihin päätyi taulutelevisioita, mp3-soittimia ja digibokseja. Joulupöytään hankittiin tavanomaista parempia ja kalliimpia herkkuja. Sitä vastoin vaatteet, ulkoilutamineet ja talviurheiluvälineet jäivät ostamatta.

Vielä marraskuun lopulla kauppa arvioi, että tämän vuoden joulumyynti yltää 800 miljoonaan euroon. Tänään Wires arveli, että lopullinen luku asettuu jonnekin 750-800 miljoonan väliin.

Ilotulitteista vuosittain isot vahingot

- Veronpalautukset tulivat huonoon ajankohtaan, kun kaupat olivat seuraavana päivänä kiinni itsenäisyyspäivän takia, Wires kertoi.

Piristystä loppuvuoteen Wires odottaa ilotulitusrakettien myynnistä: niitä kuluttajat räiskivät taivaalle parinkymmenen miljoonan euron edestä.

Ensi sunnuntaikin on tavanomaista lyhyempi kauppapäivä. Uudenvuodenaattona kaupat saavat olla avoinna kello 12-18.

TUKES muistuttaa ilotulitteiden vaaroista

Myös uuden vuoden ilotulitteiden myyntiaika on alkanut tänään.

Myynnissä saa olla vain viranomaisen hyväksymiä tuotteita. Tällä hetkellä Suomen markkinoilla on noin 1200 erilaista myyntiin hyväksyttyä tuotemallia. Lähes kaikkien ilotulitteiden myynti-, luovutus- ja käyttöikäraja on 18 vuotta.

Lisäksi paloviranomaiset valvovat myyntipisteitä ja tarkistavat, että ne ovat turvasäädösten mukaisia. Myyntipisteissä tulee myös olla paikalla turvallisuustutkinnon suorittanut vastuuhenkilö, joka vastaa tuotteiden myynnistä ja niiden asianmukaisesta säilytyksestä.

Turvatekniikan keskus (TUKES) muistuttaa, että ilotulitteita hankkivien on syytä valmistautua huolella ilotulituksiin tutustumalla tarkoin käyttöohjeisiin ja miettien ennakolta sopivat käyttöpaikat. Suojalasit on hyvä hankkia niin ilotulitteiden käyttäjille kuin seurueessa oleville katsojillekin.

Viime vuodenvaihteessa ilotulitteet aiheuttivat 22 sairaalahoitoa vaatinutta silmävammaa. Lisäksi ilotulitteiden varomaton käyttö aiheuttaa joka vuodenvaihde myös useita rakennuspaloja.

(MTV3-STT)

Lue myös:

    Uusimmat