Katsastuksen hinnat katossa

Katsastusasemat ovat tahkonneet rahaa sen jälkeen, kun katsastukset vapautettiin kilpailulle vuonna 1994. Sen jälkeen katsastuksen hinta on yli kaksinkertaistunut.

Kilpailun avaaminen autokatsastuksessa näyttää epäonnistuneen ainakin osittain. Kuluttajille vapaa kilpailu on tuonut roimasti kalliimmat katsastushinnat.

Ajoneuvohallintokeskuksen selvityksen mukaan kilpailun avaaminen on nostanut määräaikaiskatsastuksen hintaa hulppeat 150 prosenttia. Vuonna 1994 katsastus maksoi 17 euroa, kun tänä vuonna hinta on keskimäärin 43 euroa.

Katsastushintojen kiipeäminen on ollut huomattavasti vauhdikkaampaa kuin muiden hintojen. Elinkustannusindeksi on noussut reilussa kymmenessä vuodessa vain 18 prosenttia.

-Asiassa on kuitenkin huonoja ja hyviä puolia. Hyvää on se, että katsastuspisteiden määrä on kasvanut selvästi ja katsastuksen laatu on kansainvälisestikin vertaillen hyvällä tasolla, sanoo Ajoneuvohallintokeskuksen ylijohtaja Jyrki Ritvala.

Ajoneuvohallintokeskus teetti selvityksen osittain juuri siksi, ettei autoilijoilla vaikuta olevan tietoa alan hintapolitiikasta. Ajoneuvohallintokeskukseenkin on kantautunut virheellisiä arveluja siitä, että hinnat olisivat viranomaisten määräämiä.

-Moni ei tiedä, että ne ovat vapaasti yrittäjän päätettävissä. En usko, että moni käy tinkimässä katsastuksessa, mutta ehkä nyt alkaa tämäntapainen keskustelu, jatkoi Ritvala.

Isot sanelevat

Selvityksen mukaan alan isot yritykset näyttävät suunnan katsastushinnoille ja pienet seuraavat perässä. A-Katsastuksella on markkinoista 60 prosenttia, K1-Katsastajilla 20 prosenttia ja loput 20 prosenttia jakautuu paikallisille yrittäjille.

Katsastusala perustelee hintojen kallistumista kustannusten nousulla ja tarjonnan lisääntymisellä. Katsastuspaikkojen määrä on noussut yli 250:een reilun kymmenen vuoden takaisesta 120:stä.

-Valtio pystyi monopolina pyörittämään katsastusta hyvin kustannustehokkaasti, kun asiakkaat ajatettiin jonoon ja toimittiin organisaation ehdoilla. Asiakaspalvelu on nyt ihan toisella tolalla, korostaa A-Katsastuksen toimitusjohtaja Juha Tukiainen.

-Kustannustason nousu on ollut valtava, lisää Tukiainen.

Yritykset arvioivat selvityksessä, että työvoimakustannukset ovat nousseet 2000-luvulla jopa 40 prosenttia. Työvoimakustannuksia ovat nostaneet alan työvoimapula, katsastusajan piteneminen sekä työvaiheiden lisääntyminen.

(MTV3)

Lue myös:

    Uusimmat