Katiska-vyyhdiksi nimetty valtava huumerikoskokonaisuus on Suomen mittakaavassa täysin poikkeuksellinen. Yleisön mielenkiintoa lisää, että mukana on ollut julkisuudesta tuttuja henkilöitä, etunenässä liigan yhdeksi johtajaksi epäilty, tekonsa tunnustanut Niko Ranta-aho.
Kun puhutaan huumeista, painon noustessa kasvavat seteliniputkin. Katiska-rikosvyyhdissä on liikuteltu huumemääriä, joita yksittäinen ihminen ei jaksa edes nostaa.
Kyse on valtavasta määrästä käyttöannoksia, kun kerta-annokseksi riittää usein vain gramman murto-osa.
Merkittävintä on ollut erityisesti kovien huumeiden suuri määrä.
– Rikoshyöty on poliisin esitutkinnan mukaan noin kymmenen miljoonaa euroa. Yksistään suurin huume-erä on ollut arvoltaan neljä miljoonaa euroa, muun muassa pelkästään amfetamiinia on syytteiden mukaan ollut noin sata kiloa, summaa rikostoimittaja Kia Kilpeläinen MTV:n Uutisaamussa.
Kilpeläinen on kirjoittanut toisen rikostoimittajan, Rami Mäkisen, kanssa tänään julkaistun kirjan Katiska, suuri huumevyyhti.
