Niko Ranta-aho kiisti huumejutun uusissa kuulusteluissa tietävänsä Janne "Nacci" Tranbergin roolista mitään: "Suurin osa kuulustelukertomuksistani on ollut täyttä p*skaa"

Katiska-jutussa sokkikäänne: Niko Ranta-aho tunnusti kaiken 8:13
Katso video: Katiska-vyyhti sai hiljattain suoranaisen sokkikäänteen – liikemies Niko Ranta-aho tunnusti kaiken

Ranta-ahon paljastamia huume-eriä löytyi metsästä jääkaapin alle haudattuna, muoviämpäreistä ja jätesäkeistä.

– Suurin osa aiemmista kuulustelukertomuksistani on ollut täyttä paskaa, ja olen lähinnä halunnut tuoda esille pointteja, joiden mukaan kanssaepäiltyni osaisivat kertoa oikeudessa minulle edullisia asioita, sanoi Katiska-jutun toinen pääsyytetty Niko Ranta-aho uusissa poliisikuulusteluissa.

Ranta-aho kertoi kuulusteluissa pääosin omasta roolistaan laajamittaisessa huumekaupassa. Muusta organisaatiosta kuulustelu ei sisällä suuria paljastuksia.

– Olen esitutkinnassa ja oikeudenkäynnissä mainittu Cobra, ja olen johtanut huumekauppaa yksin. Huumausaineet, lääkkeet ja dopingit ovat olleet minun omistamiani, ja olen myynyt niitä eteenpäin asiakkailleni, hän sanoi poliisin lisätutkintapöytäkirjan mukaan.

Tunnustuksen syyksi hän kertoi päätöksen lopettaa rikollinen elämä ja läheisten sotkeminen rikoksiin. Ranta-ahon lähisukulainen on vyyhdessä syytteessä törkeästä rahanpesusta. Puoliso Sofia Belórf-Nousiaista puolestaan syytetään huumausainerikoksesta ja kahdesta rahanpesusta.

Poliisi kyseenalaisti Ranta-ahon motiiveja tunnustukselle kysymällä, yrittääkö hän suojella joitain muita ihmisiä tai kostaa niille, jotka ovat aiemmin puhuneet hänestä epäedullisia asioita. Tämän Ranta-aho kielsi.

Ranta-aholle esitettiin myös suora kysymys: Miten toinen pääsyytetty Janne Tranberg liittyy rikoksiin?

– En tiedä, hän vastasi.

Johdatti poliisin kätköpaikoille

Tunnustuksensa yhteydessä Ranta-aho johdatti poliisin maastokätköille, joista löytyi kymmeniä kiloja huumeita. Hänen paljastamansa uudet huumekätköt sijaitsivat Karkkilassa, Lopella ja Vihdissä, lisätutkintapöytäkirjasta selviää.

Sen mukaan poliisi takavarikoi noin 56 kiloa amfetamiiniksi epäiltyä ainetta ja kahdeksan kiloa epäiltyä ekstaasia. Huumeita oli piilotettu kivien ja siirtolohkareiden alle, ämpäreihin ja hylätyn jääkaapin alle.

Uudellamaalla Vihdissä kätkö sijaitsi katkenneen puun luona laavun läheisyydessä. Puun juuressa olevan mättään alta löydettiin musta jätesäkki, joka sisälsi yhteensä 14 kiloa amfetamiinia. Poliisin pöytäkirjan mukaan samalta alueelta oli aiemmin löydetty huumeita.

– Alueelta takavarikoitiin noin yhdeksän kiloa MDMA:ta Janne Tranbergin matkapuhelimesta löytyneen videon perusteella, poliisin materiaalissa sanotaan.

Syytteet: Kaksikko johti organisaatiota Espanjasta

Ranta-ahoa ja Cannonballin entistä johtajaa Janne Tranbergia syytetään huumeorganisaation johtamisesta ja lukuisten huumekilojen maahantuonnista. Syytteiden mukaan Ranta-aho ja Tranberg johtivat huumeorganisaatiota Espanjasta.

Suomeen tuotiin syytteiden mukaan 17 kiloa kokaiinia, yli 200 kiloa amfetamiinia, reilut satatuhatta ekstaasitablettia ja muun muassa metamfetamiinia, LSD:tä ja hasista.

Liigan syytetään myös tuoneen maahan yli kaksi miljoonaa tablettia huumausaineeksi luokiteltavia lääkkeitä ja suuren määrän dopingaineita.Esitutkinnan mukaan huumeilla tienattiin yli kymmenen miljoonaa euroa rikoshyötyä. Rikosepäilyt ajoittuvat vuosiin 2016–2019.

Tällä tietoa Tranberg kiistää edelleen häneen kohdistetut syytteet.

Lue myös:

    Uusimmat