Katie Price ja Peter Andre palaamassa yhteen?

Povipommi Katie Pricen ja hänen entisen miehensä Peter Andren huhutaan lämmittelevän vuosia sitten kariutunutta suhdettaan.

The Sun -lehden tietojen mukaan kaksi vuotta sitten sotkuiseen avioeroon päättynyt Katie Pricen ja Peter Andren parisuhde ei välttämättä olekaan kuopattu.

Tuoreimpien tietojen mukaan pariskunta on käynyt pitkiä puhelinkeskusteluja tulevaisuuttaan koskien. Yhteisten lastensa vuoksi he ovat päättäneet, että viettävät jatkossa aikaa yhdessä.

– He ovat valmiita ottamaan yhdessä askeleen eteenpäin ja he ovat keskustelleet siitä, että heidät tullaan bongaamaan yhdessä, tuntemattomana pysyttelevä lähde kertoo.

Andre on kertonut aiemmin rakastavansa yhä Pricea. Rakkaus on kuitenkin muuttunut yhdessä vietettyinä vuosina läpikäydyistä tunteista.

– Rakastan häntä lasteni äitinä. Rakennamme suhdettame uudelleen pystyäksemme olemaan vielä ystäviä, Andre kertoo.

Tietojen mukaan ex-pariskunta ei ainakaan tietoisesti haaveile yhteisen taipaleen jatkamisesta samaan tapaan kuin ennen avioeroaan.

– Se ei ole romanttista, mutta he ovat tietoisia siitä, että suunnitelmista seuraa keskustelua, tuntemattomana pysyttelevä lähde jatkaa salaperäisesti.

MTV3/Helmi

Lähde: The Sun

Kuva: Splash

Lue myös:

    Uusimmat