Katainen pistää jäitä hattuun elvytysintoilijoille

Pääministeri Jyrki Kataiselta (kok.) lähtee tyly viesti elvytysintoilijoille. Kataisen mukaan elvytyspaketilla tai kikkailulla ei muuteta talouden suuntaa

– Jokaisen kannataa tiedostaa, ettei kannata pettää itseään sillä, että elvyttämällä talouden suunta voitaisiin kääntää.

Kataisen mukaan täsmällisesti kohdennettu elvytyspaketti voi olla kuitenkin perusteltu elokuun budjettiriihessä.

- Elvytyspaketti ei käännä talouden suuntaa mihinkään, mutta sillä voi olla tilapäinen positiivinen vaikutus työpaikkoihin.

Kataisen mukaan elvytyspaketin suuruus jää muutamiin satoihin miljooniin. Budjetin yhteyteen tehdään lisätalousarvio jo tälle vuodelle ja toimet alkavat välittämästi ja ovat määräaikaisia. Kyseeseen voivat tulla mm. rakennuskohteet, mutta täsmäelvytyksen pitää luoda työtä.

- Euro per työpaikka -ajattelu pitää olla mielessä.

Kataisen mukaan rahat elvytyspakettin kaivetaan valtiontalouden kehysten sisältä tai sitten leikataan muualta. Katainen ei myöskään pidä valtion omaisuuden myymistä elvytyksen vuoksi järkevänä.

Katainen vetoaa työmarkkinaosapuoliin

Pääministeri vetoaa jälleen työmarkkinaosapuoliin maltillisen palkkaratkaisun puolesta.

– Olkoon se nimeltään mikä hyvänsä. Tarvitaan sellainen koordinoitu palkkaratkaisu, joka estää täydellisen kilpalaulannan ja työsulku-, ja lakkoaaltokehityksen. Ratkaisun, jossa palkansaajien ostovoima ja kilpailukyky kehittyy yhtä aikaa.

Katainen lupaa, että Kesärannassa on aina ovi auki työmarkkinaosapuolille.

- Nyt meidän pitää kaikkien ymmärtää, että tätä suuntaa ei käännetä riitelemällä, vaan kannetaan oikeasti vastuuta ja etsitään yhteistä säveltä. Ymmärretään, että Suomella on hyvä tulevaisuus, jos osataan tehdä oikeita päätöksiä.

Työmarkkinaratkaisun lisäksi Katainen toivoo hallituksen päättävän elokuun budjettiriihessä myös rakenteellisista uudistuksista mm. opintojen kestoon ja eläkeikään liittyvistä ratkaisuista. Myös näihin hallitus tarvitsee kipeästi työmarkkinajärjestöjen apua.

"Hyvä loma"

Katainen antoi haastattelun MTV3 Uutisille pääministerin virka-asunnolla Kesärannassa toisena työpäivänään. Tänä vuonna Katainen pystyi pitämään kuukauden kesäloman. Pitkin kevättä julkisuudessa on arvuuteltu myös pääministerin jaksamista. Kataisen mukan loma tuli tarpeeseen.

– Kyllä se oli tarpeen ja meni hyvin.

Katainen kierteli lomallaan Yhdysvaltoja.

- Vähän matkusteltiin ulkomailla perheen kanssa ja vähän aikaa kotona. Kyllä se loma tuli tarpeeseen ja meni oikeastaan lenkkeillessä, leikkiessä ja grillatessa. Vähän liikaakin tuli grillattua. Hyvä loma!

Lue myös:

    Uusimmat