Karkauspäivä on ollut helmikuun 29. päivä vasta vuodesta 2000 – muistatko, milloin karkauspäivää ennen vietettiin Suomessa?

Vuonna 2024 vietetään jälleen karkauspäivää.

Helmikuu ei vuonna 2024 vaihdukaan maaliskuuksi 28. päivän jälkeen, ja syy piilee tietysti karkauspäivässä. Joka neljäs vuosi vuoden lyhimmän kuukauden loppuun lisätään vielä yksi päivä, mutta miksi?

Jos karkauspäiviä ei olisi, vuodenajat ja kalenteri alkaisivat hiljalleen kulkea eri tahtia.

– Kalenterivuoden pituus 365 vuorokautta ei ole yhteismitallinen tähtitieteellisen vuoden kanssa. Maalta kuluu kierrokseensa Auringon ympäri 365 vuorokautta, 5 tuntia, 48 minuuttia ja 46 sekuntia. Niinpä neljässä vuodessa ylimääräisiä tunteja kertyy noin vuorokauden edestä, selvittää erikoissuunnittelija Asko Palviainen Yliopiston almanakkatoimistosta Helsingin yliopiston tiedotteessa

Milloin on karkausvuosi?

Karkauspäiviä vietetään joka neljäs vuosi, ja pääsääntöisesti karkausvuosia ovat kaikki neljällä jaolliset vuodet – kuten 2024. Poikkeuksia kuitenkin löytyy.

Tasavuosisadat ovat karkausvuosia vain, jos ne ovat jaollisia luvulla 400. Niinpä esimerkiksi vuosi 2000 oli karkausvuosi, mutta vuosi 2100 ei sitä ole.

Karkauspäivä on nykyään 29. helmikuuta – ennen karkauspäivää vietettiin jo 24. päivä

Karkausvuosina helmikuun loppuun lisätään siis yksi päivä, jolloin helmikuussa onkin yhtäkkiä 29 päivää. Näin ei ole aina ollut. 

– Vuoteen 1996 saakka suomalaisessa kalenterissa karkauspäivä oli 24.2. vanhan roomalaisen karkauskuukauden alkamisen mukaan. Tuolloin kalenterimme nimipäivät, jotka olivat tavallisina vuosina 24.–28.2., siirtyivät karkausvuosina päivän eteenpäin, Palviainen kertoo.

Vuodesta 2000 asti karkauspäivä on ollut helmikuun 29. päivä, eikä helmikuun nimipäiviä ole tarvinnut siirrellä. Karkauspäivänä ei vietetä kenenkään nimipäivää. 

Minä päivänä karkauspäivänä syntynyttä tulee onnitella? Milloin karkauspäivänä syntynyt katsotaan täysi-ikäiseksi?

Helsingin yliopiston mukaan vuodesta 1988 Suomessa on syntynyt karkauspäivänä yli 1 400 lasta eli noin 100–200 lasta joka karkauspäivä.

Karkauspäivänä syntynyt saattaa olla pahoillaan niinä vuosina, kun karkauspäivää eli omaa syntymäpäivää ei ole, eivätkä onnittelijatkaan voi olla varmoja, milloin kuuluisi onnitella. Toivotetaanko karkauspäivän synttärisankarille siis paljon onnea helmikuun 28. päivä vai vasta maaliskuun ensimmäisenä?

Helsingin yliopisto kertoo, että pääsääntöisesti syntymäpäiväsankari voi itse valita, minkä päivän kokee syntymäpäiväkseen niin kutsuttuna normaalivuotena. Kuitenkin virallisissa yhteyksissä, kuten täysi-ikäiseksi tullessa, syntymäpäiväksi katsotaan vasta maaliskuun ensimmäinen päivä – niinpä esimerkiksi baariin kannattaa yrittää siis vasta silloin.

Tiesitkö? Vuonna 2024 on myös maksimimäärä arkivapaapäiviä. Karkauspäivän vuoksi tosin työpäiviäkin on enemmän. Lue, miten arkivapaat kannattaa hyödyntää: Näin maksimoit lomapäiväsi vuonna 2024!

Katso myös: Karkauspäivää pidetään päivänä, jolloin erityisesti naisilla on tapana kosia – katso Sannan koskettava kosinta

Lue myös:

    Uusimmat