Kapinalliset valtasivat öljykaupungin Irakissa

Irakissa islamistitaistelijat ovat ottaneet haltuunsa Baijin öljykaupungin. Baijissa sijaitsee maan suurin öljynjalostamo, jota valvoo kuitenkin edelleen noin 250 vartijaa.

Kapinallisten kerrotaan lähettäneen neuvottelukunnan jalostamolle suostuttelemaan vartijoita poistumaan. Reutersin lähteiden mukaan vartijat suostuvat vetäytymään, jos heille taataan turvallinen kulku toiseen kaupunkiin.  

Islamistikapinalliset valtasivat tällä viikolla Irakin toiseksi suurimman kaupungin Mosulin.  

Kansainvälisen siirtolaisjärjestön IOM:in arvion mukaan Mosulin valtauksen väkivaltaisuuksia on paennut 5 00 000 ihmistä.  

Sunnimuslimeista koostuvat kapinalliset ovat tällä viikolla hyökänneet shiiamuslimien johtaman Irakin hallituksen joukkoja vastaan myös useissa muissa maakunnissa.  

Lue myös:

    Uusimmat