Kansa Hyssälän lapsentekotalkoista: Ei käy!

Kansalaiset eivät lämpene sosiaali- ja terveysministeri Liisa Hyssälän ehdotukselle, jonka mukaan lapsia pitäisi ruveta hankkimaan jo opiskelujen siivellä.

Kolme neljästä, eli tasan 75 prosenttia vastaajista, vastusti Hyssälän ehdotusta MTV:n uutisten nettikyselyssä. Kyselyyn on tullut yhteensä yli 3000 vastausta.

Ehdotuksen vastustajat perustelivat kantaansa etupäässä sillä, että uusi perheenjäsen on opiskelijalle kohtuuton taloudellinen lisätaakka.

- Ministerin palkalla ja tulevalla turvatulla eläkkeellä voi hankkia lapsia vaikka joka vuosi. Opiskelijat ovat jo valmiiksi pulassa menojensa kanssa. Käsittämätöntä höpinää ministeritason tyypiltä, sanoo Inkku.

- Kyllä lapsi hidastaa opiskelua niin paljon, että ei kannata! Ja valmistuminen lykkääntyy ainakin vuodella, ja millaista on väsyneenä opiskelu? Ensin ammatti ja sitten vasta lapset, kirjoittaa ellu.

Hyssälän esitykselle löytyi myös tukijoita. Moni kommenteista pitää sisällään vihjauksen siitä, etteivät opiskelijat kanna korteaan yhteiseen kekoon samalla lailla kuin muut.

- Lisääntyminen on hyvästä, muuten opiskelijat löhöävät puistoissa 35-vuotiaaksi. Aikuistuisivat nopeammin, tosin lapsia voi käydä sääliksi, kirjoittaa jiuku.

- Suomalaisia on muutenkin liian vähän ja nuoret pitkittävät lapsen tekoa turhaan, tukee puolestaan Eanna ministerin avausta.

Henkilökohtaisen valinnan oikeutta korostetaan myös painokkaasti. Asian ytimeen osuu hyvin nimimerkki "kannatetaan":

- Olen itse 16-vuotias opiskelija, ja haluaisin nyt jo lapsia, kylläkin ilman että kukaan minua siihen patistaa.

Sosiaali- ja terveysministeri Liisa Hyssälä sanoi tällä viikolla Aamulehdessä, että nuoria synnyttäjiä on edelleen liian vähän. Hyssälän mukaan yhteiskunnalle olisi edullisinta, jos lapset tehtäisiin opiskeluaikana.

Stakesin ennusteen mukaan tänä vuonna syntyy noin 60 000 uutta suomalaista. Määrä on korkein yli kymmeneen vuoteen.

(MTV3)

Lue myös:

    Uusimmat