Kansa hämillään – Oliko iso jytky petosta?

Perussuomalaisten jättäytyminen pois hallitusneuvotteluista hämmentää suomalaisia. Puheenjohtaja Timo Soinin ilmoituksen jälkeen aamupäivällä netin keskustelupalstoilla alkoi ihmettelevä kuhina.

Suomi24.fi:n keskustelupalstalla harmiteltiin, että Soini petti monet äänestäjät juuttumalla yhteen Portugali-kysymykseen.

Yhdessä räväkässä puheenvuorossa nimitetään Soinin isoa jytkyä isoksi petokseksi.

– Soini teki nyt kyllä semmoisen tempun jota voidaan nimittää aivan reilusti äänestäjien pettämiseksi pahemman kerran, keskustelija kirjoittaa.

Toisen kirjoittajan mielestä Portugali on vain pieni osa hallituksen tehtävistä.

– Hallitukseen menemällä olisi ollut mahdollisuus vaikuttaa asioihin, nyt ei. Esimerkiksi omaishoitajat äänestivät Soinia, koska Soini lupasi heille jotakin. Tämä jotakin onnistuu vain istumalla hallituksessa.

– Tukipakettien takia (Soini) jättää neljän vuoden mahdollisuuden vaikuttaa maan asioihin hallituspaikoilta. Ei voi persuihin luottaa, eräs kirjoittajista kommentoi.

"Soini ei kääntänyt takkia"

Toisaalta Soinia myös kiitetään suoraselkäisyydestä.

– Soini sai vaalivoiton omalla teemallaan eikä tilaisuuden tullessa pettänyt sitä.

– Kun vanhaksi elää niin kaikkea näkee – poliitikon, joka ei syönyt sanojaan.

Silti monia tuntuu kismittävän perusasetelma – vaalivoittaja joutui jättäytymään pois hallituksesta.

MTV3 Uutisten Facebook-sivuilla hallituskeskustelu on jatkunut iltaan asti vireänä. Etenkin perussuomalaisia äänestäneet vellovat hämmentyneisyyden tilassa. Yksi kommentoijista tiivisti asian näin:

– Oikea päätös, vaan kyllä silti harmittaa.

Toinen muotoili tuntonsa näin:

– Mielestäni kolmen suurimman pitäisi automaattisesti olla hallituksessa. Harmittaa, että persut ei ole, mutta olen myös iloinen että pitivät linjansa.

(MTV3)

Katso Anne Forssénin juttu (Seitsemän uutiset 12.5.2011)

Lue myös:

    Uusimmat