Suomi ei olisi hyötynyt mitään paniikin luomisesta, sanoo Markku Kangaspuro.
Eilen Suomen ulkopolitiikan johto presidentti Alexander Stubbista ulkoministeri Elina Valtoseen (kok.) joutui eri sanoin toteamaan saman asian: Suomi ei tiedä, mistä Venäjän raportoidusssa meriraja-aikeessa on kyse.
Spekulaatiomylly pyöri kovilla kierroksilla. Oliko kyse rutiinitoimenpiteestä, aidosta halusta yksipuolisesti muuttaa rajoja vai kenties hybridioperaatiosta?
– Jos tämä oli hybridioperaatio, voi Venäjä olla tyytyväinen tuloksiin. Koko eilinen päivä meni, toteaa Helsingin yliopiston alaisen Aleksanteri-instituutin johtaja Markku Kangaspuro MTV Uutisille.
– Suomi ja Itämeren rantavaltiot käsittelivät asiaa ja puhuivat siitä, Kangaspuro jatkoi Huomenta Suomessa.
Katsojan silmissä, miltä näyttää
Kangaspuron mukaan on "aika mahdotonta tietää", onko kyse hybridioperaatiosta. Sellaisen mahdollisuutta väläytteli asiantuntijoiden lisäksi myös presidentti Stubb.
– Ainakin toistaiseksi näyttää siltä, että on vähän katsojan silmässä, miten tätä tapausta arvioidaan, Kangaspuro sanoo.
Aina näin ei ole. Selkeissä vaikuttamisoperaatioissa voi olla havaittavissa esimerkiksi faktojen vääristelyä ja huhujen liikkeelle laskemista, Kangaspuro sanoo.