Kanerva: Oppositiokausi hyväksi kokoomukselle

Eduskunnan varapuhemiehen Ilkka Kanervan mukaan kokoomukselle voi olla hyväksi joutua tappiollisten vaalien jälkeen oppositioon. Hän sanoo puolueen tarvitsevan nyt "korkean paikan leiriä", jossa mietitään, mihin suuntaan politiikkaa on reivattava.

-Se on paitsi välttämätöntä myös suotuisaa siinä mielessä, että puolueen sisäinen tilanne on hyvin sees. Sisäisiä pahoja pärskeitä ei ole, Kanerva arvioi UP-uutispalvelun maakuntalehdille tekemässä haastattelussa.

Kanerva pitää vielä ennenaikaisena hahmotella hallituksessa 16 vuotta yhtäjaksoisesti istuneen puolueen oppositioroolia.

-Kovin moni asia on kuitenkin muuttunut siitä, kun kokoomus oli viimeksi oppositioissa. Vanhan oppositiopolitiikan lukukirja ei enää kelpaa nykyiseen peruskouluun, toteaa Kanerva.

Kanerva arvostelee puoluetoveriaan Kimmo Sasia harkitsemattomuudesta, kun hän on viime töinään liikenne- ja viestintäministerinä mm. nimittänyt uusiksi VR:n hallituksen ja lakkauttanut Finnairin hallintoneuvoston. Kanervan mielestä tämmöisiä ratkaisuja ei voi tehdä toimitusministeristön aikana.

Kanerva myöntää oma tilanteensa helpottuvan Sauli Niinistön jättäessä politiikan. Hän uskoo pysyvänsä eduskunnan varapuhemiehenä, vaikka puhemiehistö muutoin vielä vaihtuisi.

-En usko, että asiasta nousee edes keskustelua, arvioi Kanerva.

(MTV3-STT)

Lue myös:

    Uusimmat