Mika Kallio sijoittui seitsemänneksi ratamoottoripyörien 250-luokan San Marinon GP:n 1. aika-ajossa. Nopein oli MM-sarjaa johtava italialainen Gilera-kuljettaja Marco Simoncelli, jolle Kallio hävisi KTM-pyörällään 1,104 sekuntia.
KTM-talli yrittää löytää lisää kilpailukykyä täysin uudistetun rungon ympärille rakennetun 250-kuutioisen KTM-pyörän avulla. Kallio pääsi kokeilemaan uutukaista perjantaina.
- Ensimmäisen päivän aikana ei pyörän potentiaalia eikä oikeita säätöjä vielä saatu kaivettua esiin. Tuskin kukaan odottikaan, että kilpailukyky parantuisi heti kuin taikaiskusta, Kallio myönsi.
- Tämä uusi versio on kyllä vielä vanhaa hitaampi. Siitä kertoo myös se, että kaksi muuta KTM-kuskia (Hiroshi Aoyama ja Julian Simón) olivat vanhoilla malleilla edelläni. He ovat kuitenkin tällä kaudella pysyneet lähes aina selkämykseni takana.
- Ajollisesti uusi versio oli kovasti erilainen. Kääntyvyys tuntui paremmalta, mutta vastaavasti jarrutuksissa eturenkaan tuntuma oli puutteellinen.
Simoncelli kovassa tahdissa
MM-sarjaa johtava italialainen Simoncelli oli ylivoimaisesti porukan nopein, kun hän jätti lähimmän uhkaajansa yli puolen sekunnin päähän. Kärkimiehen jälkeen muiden kilpailijoiden keskinäiset erot olivatkin pieniä.
- Kovassa tahdissa tuo Simoncelli näyttää olevan, kun muu tasainen joukko jäi selvästi. Meidän kilpailukyvyn täytyy tästä nousta, jos meinataan pärjätä.
- Eihän tämä tietenkään huono aloitus ole, kun täysin uudella pyörällä, ilman testejä, jäädään kärjestä sekunnin verran.
- Tämän päivän kokemusten perusteella mietimme tiiviisti, että jatkammeko enää tänä viikonloppuna tällä uudella versiolla. Voin jatkaa, jos keksimme jotain parannusta. Mutta tällä hetkellä voin todeta, että parempaan kierrosaikaan pystyisin vanhalla mallilla, Kallio päätti.
125-luokassa nopein oli unkarilainen Aprilia-pilotti Gabor Talmacsi. Suomalaisen Ajo Motorsport -tallin Derbillä ajava oli 3:s. MotoGP-luokan harjoituksissa parasta vauhtia piti Ducatin australialaiskuljettaja .
