Kalle Rovanperä kertoo selkävammansa aiheuttamasta huolesta – Espanjan MM-ralli tulee nopeasti vastaan

0:47
Kalle Rovanperän taistelu MM-rallissa päättyi rajuun tälliin sorakasan kanssa.

Lauantaina ulosajossaan selkänsä loukannut Kalle Rovanperä ajoi myös Suomen MM-rallin viimeisen ajopäivän, vaikka Toyota halusikin varmistaa nuoren kuljettajansa kunnon kauden kahteen viimeiseen osakilpailuun.

Rovanperä sai selkäänsä kovan tällin, kun hän päätyi kartturinsa Jonne Halttusen kanssa sorakasaan lauantaina iltapäivällä Patajoen erikoiskokeella.

21 vuotta kotikisansa aikana täyttäneen Rovanperän loukkaantumisesta liikkui huhuja jo lauantai-iltana, mutta lopulta Toyota päästi nuoren kuljettajansa jatkamaan kisaa. Tarkoituksena oli varmistaa tallipisteet myös sunnuntaista, muut Toyota-kuskit eivät olisi pystyneet tuomaan Power Stage -lisäpisteitä.

Muuten Toyota halusi varmistaa, ettei Rovanperän selkä aiheuta lisämurheita. Katalonian MM-ralli ajetaan jo kahden viikon kuluttua.

– Oli selkä sen verran kipeä, ettei viitsitty riskeerata mitään ennen kuin tiedetään satavarmasti, ettei siellä ole mitään vaurioita, joka olisi voinut tänään pahentua. Kyllä minä luulen, että sen pitäisi Espanjaan olla kunnossa, Rovanperä totesi MTV Urheilulle rallin jälkeen.

4:37
Elfyn Evans, Kalle Rovanperä, Teemu Suninen ja Esapekka Lappi haastattelussa Suomen MM-rallin päätteeksi.

Rovanperälle ei kertynyt Jyväskylästä pisteitä, mutta samoin kävi hänen edellään MM-kolmosena olevalle Hyundain Thierry Neuvillelle. Maailmanmestaruus ratkaistaan nyt varmuudella Toyotan Sebastien Ogierin ja Jyskälässä voittaneen Elfyn Evansin välillä.

Rovanperä jatkaa vain pisteen päässä Neuvillesta. MM-sarjan kolmossija kiinnostaa edelleen suomalaista.

– Onhan se totta kai houkutus. Kyllä aina yritetään ajaa kaikista sijoista, joista vain kilpaillaan, Rovanperä vakuutti.

– Veikkaan, että Espanjasta tulee kova kisa, ja Monzasta on ihan spesiaalikisa, jos se ajetaan samalla lailla kuin viime vuonna.

Lue myös:

    Uusimmat

    Sivusto ei tue käyttämääsi selainta. Suosittelemme vaihtamaan tuettuun selaimeen. Lisätietoja