Kaleva: Kaupunkien keskustoissa asuu hoikempia ihmisiä

Kaupungin keskustoissa asuu hoikempia ihmisiä kuin kaukana keskustasta, selviää Oulun yliopiston tutkimuksesta, josta uutisoi Kaleva.

- Mitä kauempana keskustasta ihminen asuu, sitä korkeampi hänen painoindeksinsä on, kertoo väitöskirjaa asiasta tekevä Tiina Lankila.

Painoindeksi alkaa nousta, kun asuinpaikka on yli viiden tiekilometrin päässä keskustasta. Paino kohoaa keskustan loitotessa aina 180 kilometriin asti.

Painoerot eivät Kalevan haastattelemien tutkijoiden mukaan johdu vain sosioekonomisista eroista. Syy painoeroille voi piillä arkiliikunnan ja yksityisautoilun määrässä, tutkijat arvelevat.

Tutkimusjoukkona ovat vuonna 1966 Pohjois-Suomessa syntyneet, jotka asuivat vuonna 1997 joko Pohjois-Suomessa tai pääkaupunkiseudulla. Ilmiö oli samanlainen sekä pohjoisessa että etelässä.

Lue myös:

    Uusimmat