Kaksi vuorikiipeilijää pahoissa vaikeuksissa - Pelastus toistaiseksi mahdotonta

Kaksi japanilaista vuorikiipeilijää on jäänyt loukkuun Uuden Seelannin korkeimmalle vuorelle kamalien sääolojen takia. Kiipeilijät ovat olleet loukussa jo viisi päivää. Heitä ei ehkä saada pelastettua ennen viikonloppua, kertovat pelastustyöntekijät.

Kova tuuli ja lähes nollanäkyvyys ovat estäneet miesten pelastamisen helikopterin avulla. Miehet ovat jumissa lähellä Mount Cookin vuoren huippua.

Nyt miehille on saatu pudotettua tarvikkeita. Poliisin mukaan on rohkaisevaa, että toisen kiipeilijän nähtiin heiluttavan pelastushelikopterille.

Kiipeilijät ovat iältään 51 ja 49-vuotiaita. Miehiin on koitettu saada radiolla yhteyttä, mutta heiltä ei ole saatu vastausta.

Poliisin mukaan sään odotetaan huonontuvan entisestään huomenna. Mutta miesten teltta vaikuttaa olevan turvallisella paikalla.

Poliisin mukaan tilanne on samanlainen kuin Mount Cookin kuuluisen pelastus. Kaksi paikallista vuorikiipeilijää vietti 13 päivää satimessa vuorella huonon sään takia.

Miehet saatiin pelastettua helikopterilla, mutta kummatkin menettivät jalkansa jäätymisen takia.

Noin 150 ihmistä on kuollut vuorella sen valloituksen jälkeen vuonna 1894.

(MTV3-AP)

Lue myös:

    Uusimmat