Kainuun Ely: Talvivaaran purkuputken ympäristövaikutuksia ei arvioida yva-menettelyllä

Kainuun Ely:n mukaan Talvivaaran purkuputkihankeen ympäristövaikutuksia ei tarvitse arvioida erikseen, koska vaikutukset kohdistuvat vain putken välittömään läheisyyteen.

Ely:n mukaan päästöillä voi olla vaikutusta kalojen käyttäytymiseen ja jääolosuhteisiin, mutta vain putken lähellä.

Lausunnossaan Ely toteaa, että purkualueen ulkopuolella hankkeella ei ole sellaisia vaikutuksia, jotka vaikuttaisivat kalastoon, kalastukseen tai muihin virkistyskäyttömahdollisuuksiin.

Elyn mukaan hankkeella ei myöskään ole sellaisia vaikutuksia ilmaan, maaperään tai talousveteen eikä sellaisia meluhaittoja, joilla olisi vaikutusta ihmisten fyysiseen terveyteen.

Elystä myönnetään, että Talvivaaran aiemman toiminnan vuoksi väestö pelkää ja on epäluuloinen.

Sotkamon kunta on vastustanut purkuputkea Nuasjärveen ja esittänyt sen sijaan, että Tikkalahtea tutkittaisiin lisää vaihtoehtoisena paikkana.

Purkuputkihanke vaatii vielä ympäristöluvan, josta päättää Pohjois-Suomen aluehallintovirasto. 

Kansalaiset voivat vielä jättää muistutuksen hankkeesta. 

Jormasjärven kannalta putki on hyvä juttu

Lomamökkiyrittäjä Timo Hyvönen toteaa, että Jormasjärven meidän asukkaiden kannalta purkuputki on hyvä asia, koska Talvivaaran jätevedet menevät putkessa suoraan Nuasjärveen.

– Nyt päästöt vähenevät huomattavasti Jormasjärvessä, kun Nuasjärvessä päästöt eivät ole niin vahingollisia, koska järven virtauma on huomattavasti suurempi.

Hyvönen uskoo, että jos Avi myöntää luvan niin Nuasjärven asukkaat tulevat tekemään muistutuksen putkesta.  

Hyvönen muistuttaa, että avi pystyy antamaan luvan purkuputken rakentamiseen muistutuksista huolimatta.

– Osa lomakylän asiakkaista on  kysellyt uimavesien ja kalavesien tilanteesta.

– Onneksi asiakkaita on riittänyt siitä huolimatta, mutta jotkut ovat jääneet vain tulematta, kertoo Hyvönen.

Talvivaara puolestaan aikoo perustaa hankkeelle seurantaryhmän ja kertoa asukkaille asiasta infotilaisuuksissa.

Lue myös:

    Uusimmat