Kaikki eivät näköjään tiedä, mitä tiehen maalattu valkoinen viiva oikeasti tarkoittaa

Liikenneturva muistuttaa, että tiehen maalatun sulkuviivan viesti on ehdoton. Vaikka edellä matelisi leveä maatalouskone, ei sen ohi saa lähteä, mikäli ohitusta ei voi tehdä viivaa ylittämättä tai ohittaminen on kielletty liikennemerkillä.

Loppukesästä tien päällä liikkuu paljon maatalouskoneita, kuten puimureita ja traktoreita. Usein ne liikkuvat huomattavasti muuta liikennettä hitaammin ja saattavat kääntyä pellolle tai metsään paikoissa, joissa ei ole selvää risteystä.

Vaaratilanteita syntyy myös risteysalueilla, joissa maatalousajoneuvo on kääntymässä vasemmalle. Oikeallekin kääntyvä ajoneuvo voi aiheuttaa vaaran, sillä esimerkiksi traktorin perässä oleva pitkä työkone voi käännyttäessä siirtyä viereiselle kaistalle. Leikkuupuimurin kääntyessä sen takapyöräohjauksen aiheuttamat perän sivuttaisliikkeet voivat puolestaan tulla yllätyksenä.

Liikenneturva kehottaa tiedotteessaan suhtautumaan maatalouskoneisiin kärsivällisesti. Leveät ja hitaat työkoneet kulkevat muun liikenteen joukossa vain silloin, kun se on välttämätöntä, joten oman matkanteon hidastuminen on hyvin hetkellistä.

Takana ajavan kannattaa miettiä ennen ohittamaan lähtemistä, kuinka tarpeellinen ohitus ylipäätään on. Maltti tekee tilanteesta turvallisemman kaikille, Liikenneturvan koulutusohjaaja Ari-Pekka Elovaara toteaa tiedotteessa.

Sulkuviiva on ehdoton

Kun Liikenneturva kysyi suomalaisilta kysymyksiä maatalouskoneiden kohtaamisesta liikenteessä, kävi ilmi, etteivät liikennesäännöt ole kaikilla ihan hanskassa.

Peräti 15 prosenttia kyselyyn vastanneista ei nimittäin tiennyt, ettei sulkuviivaa saa ylittää edes hidasta maatalouskonetta ohittaessa.

Autoliiton koulutuspäällikkö Teppo Vesalainen muistutti muutama vuosi sitten, ettei sulkuviivaa saa ylittää edes pyöräilijää ohittaessa.

Jos ajokaista tai pyöräilijän käyttämä piennar on niin leveä, että pyöräilijän ohittaminen on mahdollista turvallisesti ajamatta sulkuviivan päälle tai ylittämättä sitä, voi ohituksen toki tehdä, Vesalainen totesi.

Väri vaihtui

Vanhan tieliikenneasetuksen mukaiset keltaiset viivat tuli korvata valkoisilla toukokuun 2023 loppuun mennessä.

Muun muassa Autoliitto on kritisoinut värimuutosta. Esimerkiksi talvisella maantiellä keltainen sulkuviiva erottuu huomattavasti valkoista paremmin.

– Tokihan lumi on tietyillä keleillä peittänyt keltaisetkin tiemerkinnät, mutta todennäköisyys keltaisen erottumiselle lumen keskeltä on kuitenkin valkoista suurempi, Vesalainen huomautti vuonna 2020.

Lähteet: Liikenneturva, Autoliitto

Lue myös:

    Uusimmat