Tiemerkinnät menevät uusiksi – keltaiset viivat jäävät historiaan
Sen jälkeen, kun uusi tieliikennelaki on astunut voimaan kesäkuun alussa, tullaan teiden varoitus- ja sulkuviivat maalaamaan jatkossa aina valkoisiksi.
Kesäkuun alusta alkaen keltaisia tien pituussuuntaisia tiemerkintöjä käytetään enää vain tilapäisissä liikennejärjestelyissä eli käytännössä niihin törmää tulevaisuudessa lähinnä tietyömailla.
Muuten aiemmin keltaiset varoitus- ja sulkuviivat sekä sulkualueet maalataan jatkossa valkoisella. Jos samanaikaisesti on näkyvissä keltaisia ja valkoisia pituussuuntaisia merkintöjä, noudatetaan keltaisia.
Uhka vai mahdollisuus?
Autoliiton koulutuspäällikön Teppo Vesalaisen mukaan muutokseen liittyy myös riskejä. Esimerkiksi talvisella maantiellä keltainen sulkuviiva erottuu huomattavasti valkoista paremmin.
– Tokihan lumi on tietyillä keleillä peittänyt keltaisetkin tiemerkinnät, mutta todennäköisyys keltaisen erottumiselle lumen keskeltä on kuitenkin valkoista suurempi, Vesalainen huomauttaa.
Hän peräänkuuluttaa tarkkuutta myös autoilijoilta, sillä suorallakin tiellä voi olla käytössä sulkuviivoja esimerkiksi vaarallisten tai vaikeasti havaittavien risteysten vuoksi.
Yksi- vai kaksisuuntainen katu?
Aiemmin hyvänä keinona erottaa yksi- ja kaksisuuntaiset kadut toisistaan on toiminut kyseisellä kadulla olevan sulkuviivan väri.
Uuden lain myötä keltaiset sulkuviivat sekä sulkualueet merkitään valkoisella myös kaksisuuntaisilla teillä. Tämä tuo oman haasteensa yksisuuntaisen kadun tunnistamiseen.
Yksisuuntaisen tien tunnistettavuuden parantamiseksi otetaankin kesäkuun alusta alkaen vanhojen yksisuuntaista tietä ilmaisevien liikennemerkkien rinnalle käyttöön myös ajosuuntaan paremmin näkyvät merkit. Tätä uutta merkintätapaa käytettäneen Vesalaisen mukaan ainakin silloin, kun kaksisuuntainen tie muuttuu yksisuuntaiseksi.
Varoitus- ja sulkuviivojen sekä sulkualueiden väritys ei vaihdu heti uuden tieliikennelain tultua voimaan, vaan niiden muuttamisen siirtymäaika on kolme vuotta.
Uusimmat
-
00:56
Celine Dionin ja Lady Gagan duetto jäi haaveeksi
-
00:47
Olympiatuli syttyi kuumailmapalloon Pariisin kaatosateessa – vakavasti sairas Celine Dion huipensi avajaiset
-
00:24
Olympiatulen sytyttäjät paljastuivat! Nolo moka väritti avajaisten huipennusta
-
00:01
Kysely: Lähes puolet suomalaisista pitää oman kunnan terveyspalveluja riittämättöminä
-
23:59
YK: Yli 180 000 palestiinalaista on joutunut pakenemaan taisteluja Etelä-Gazassa muutaman viime päivän aikana
-
23:23
Savonlinnan oopperajuhlissa helteet tuovat oman haasteensa Olavinlinnassa esiintymiseen – Torikka: Happi loppuu
-
23:01
Suomalainen startup-yritys muokkaa sinilevästä aurinkorasvan raaka-ainetta
-
22:12
Raju kulissifarssi julki kesken Pariisin seremonian – "Tämä on häpeällistä"
-
22:01
Kim Kardashian julkaisi näyttäviä otoksia Italiasta: "Seksipommi on astunut villaan"
-
21:58
"Pystyi hädin tuskin kävelemään" – nainen syötti koiransa hengiltä Uudessa-Seelannissa
-
21:55
Räväkät otteet Seinellä! Katso kuvat Suomen olympiajoukkueen avajaisriemusta
-
21:54
Trump vakuutti Netanjahulle voivansa järjestää asiat Lähi-Idässä, jos hänestä tulee presidentti
-
21:06
Muistatko Alexian? Uh La La La -hitti villitsee edelleen
-
21:05
Suomen keihästoivolta onnistunut veto olympialaisten kynnyksellä: "Tehoja oli"
-
21:03
Kerava pystytti omat asuntomessut peruutettujen tilalle - yli puolet uudesta kaupunginosasta viheraluetta
-
20:30
MTV seuraa: Pariisin olympialaisten avajaisissa esiintyi suomalainen viulisti
-
20:01
Huumeita, strippareita ja alkoholia – tosi-tv-tähti Scott Disick muistelee rankkoja aikojaan
-
19:41
Kaksi lasta löydettiin elottomana vedestä Vantaan Kuusijärveltä
-
19:31
Patrik Laineesta ilouutinen
-
19:20
Kolme ämpäriä joka päivä poimiva Prania ja Mari odottavat sukulaisiaan marjanpoimintaan Suomeen: "Ei heitä päästetä – on ikävä!"
-
Lataa lisää