Kadulta löytynyt mies oli jäänyt taksin alle

Viime perjantaina Helsingin keskustassa tapahtunut yliajo on selvinnyt.

Perjantaina aamuyöllä Helsingin Asema-aukiolta löytyi nuori mies, jonka epäiltiin joutuneen yliajon uhriksi. Poliisi pyysi tuolloin yleisön apua onnettomuuden selvittämiseksi.

Nyt poliisi on saanut tietoonsa, että mies oli jäänyt taksin alle. Mies oli kävellyt taksiautoille tarkoitettua katuosuutta, kun taksien kerääntymisalueelle kääntymässä ollut taksi oli törmännyt mieheen.

Mies oli kaatunut ja auto oli ilmeisesti ajanut hänen jalkansa yli. Hänellä oli avomurtuma jalassa ja ruhjevamma päässä.

Taksiautoilija oli nostanut kollegansa kanssa miehen jalkakäytävälle, ja paikalle oli hälytetty ambulanssi. Miehen kunto oli romahtanut matkalla sairaalaan, ja hän on yhä sairaalahoidossa.

Taksiautoilija ei osaa selittää, miksi ei ollut kertonut tapahtumapaikalla miehen jääneen hänen autonsa alle

(MTV3)

Lue myös:

    Uusimmat