Kabulista vetäytyi tuhansia pohjoisen liiton taistelijoita

Yli viisituhatta pohjoisen liiton taistelijaa on vetäytynyt Afganistanin pääkaupungin Kabulin kaduilta väliaikaisen hallituksen määräyksestä. Kabulin turvallisuudesta huolehtivat vastedes Afganistanin poliisi ja erikoisjoukot sekä kansainvälinen Isaf-rauhanturvajoukko.

Väliaikaisen hallituksen sisäministeri Yunis Qanuni määräsi keskiviikkona pohjoisen liiton joukot poistumaan Kabulista. Kenraali Din Mohammad kertoi tänään, että yli 5 000 taistelijaa on jo poistunut kaupungista. Viikon kuluessa lisää taistelijoita lähtee Kabulista.

Isaf-joukkojen edustaja majuri Guy Richardson vahvisti taistelijoiden lähteneen. Osa taistelijoista on lähtenyt kotiseuduilleen ja osa mennyt varuskuntiin.

Yksityiskohtainen suunnitelma Kabulin turvallisuuden ylläpitämisestä on parhaillaan laadittavana ja se valmistuu lähiviikkoina. Pohjoisen liiton joukot marssivat Kabuliin Taleban-hallinnon kukistuttua.

Yhdysvallat pommitti

Yhdysvaltain lentokoneet ovat tänään jatkaneet Afganistanin itäosassa sijaitsevan Zhawarin kaupungin ja sen ympäristön pommittamista, kertoi afgaaniuutistoimisto AIP. Lähellä rajaa asuvat pakistanilaiset pakenivat kodeistaan.

Yhdysvallat on pommittanut aluetta asukkaiden mukaan jo useana yönä. AIP:n mukaan pommitusten kohteena oli kolme mujahedien vastarintapesäkettä. Entinen pääministeri Gulbuddin Hekmatyar oli käyttänyt yhtä niistä tukikohtanaan. Yhdysvallat epäilee, että tukikohdat olivat al-Qaida-verkoston leirejä.

Amerikkalaisen tankkauslentokoneen syöksyminen Pakistanin vuoristoon keskiviikkona johtui ilmeisesti lentäjän virheestä, arvioi Yhdysvaltain edustaja tänään Islamabadissa. Kone oli laskeutumassa lentokentälle Baluchistanin maakunnassa, kun se syöksyi maahan. Seitsemän merijalkaväen sotilasta kuoli.

Yli 200 000 pakeni Pakistaniin

Pakistaniin on paennut yli 200 000 afganistanilaista Yhdysvaltain aloitettua Afganistanin pommittamisen, kertoi YK:n pakolaisjärjestö UNHCR tänään.

Afganistanilaisia pakenee yhä Pakistaniin kotimaansa turvattomuuden ja USA:n pommitusten takia. Myös ravinnonsaantitilanne naapurimaassa on parempi.

UNHCR:n mukaan tiedottaja Kris Janowski kertoi Genevessä, että varsinkin Afganistanin eteläosassa tilanne on äärimmäisen epävakaa. Siellä liikkuu yhä enemmän rosvojoukkioita.

(MTV3-STT-AFP-Reuters-DPA)

Lue myös:

    Uusimmat