Käärmeitä katosi lennolla - kone lentokieltoon

Lentokone on asetettu lentokieltoon käärmeiden takia Australiassa.

Qantas -lentoyhtiön lentokone määrättiin pysymään maassa sen jälkeen, kun osa sen ruumassa kuljettamista käärmeistä katosi lennon aikana.

Koneeseen lastattiin Alice Springsissä kaksitoista pythonin poikasta, mutta kun kone laskeutui Melbourneen, ruumassa oli enää kahdeksan käärmettä.

Yhtiön johtaja David Epstein ihmettelee tapausta, sillä lähetys oli pakattu asianmukaisesti tiukkaan puuvillakankaiseen pussiin, joka oli ilmarei'in varutetun styroksilaattikon sisällä.

- Asiantuntijoiden mukaan on mahdollista, että osa poikaisista olisi voinut syödä kadonneet käärmeet, sillä toisten poikasten syöminen ei ole lainkaan harvinaista pythoneilla, Epstein kertoo radiohaastattelussa.

Lentoyhtiön henkilökunta oli punninnut jäljellä olleet käärmeet, mutta ne eivät olleet aiempaa painavampia.

- Ainut päätelmä, minkä saatoimme tehdä on se, että käärmeet ovat päässeet kuljetuslaatikosta karkuun.

Koska kyseessä ei ole uhanalainen laji, yhtiö päätti ottaa koneen pois liikenteestä ja desinfioida sen käärmeiden tappamiseksi.

- Jos nämä käärmeet joskus tulevat esiin, niin eivät ainakaan elävinä, Epstein totesi.

(MTV3-AFP)

Lue myös:

    Uusimmat