Jussi-palkittu Rantasila puolusti viisikymppisiä naisia: Emme ole muumioita!

Jussi-gaala 2016 0:36

Näyttelijä Mari Rantasila veti tunteikkaan palkintopuheen pokatessaan uransa ensimmäisenä Jussi-patsaan.

Hannan roolista Henkesi edestä -elokuvassa palkittu Mari Rantasila kiitteli vuolaasti tunnustuksesta.

– Kiitos, että oli sellainen rooli, jossa on mitä näytellä. Kaikki roolit eivät ole sellaisia, joista voi saada näitä, hän sanoi.

Näyttelijä jatkoi juhlapuhettaan toteamalla, ettei ole vihainen tai aggressiivinen, mutta halusi saada huomiota vanhemmille naisnäyttelijöille.

– Emme näytä kolmekymppisiltä, mutta emme ole kuolleita, emmekä muumioita, Rantasila aloitti.

– Meissä on karismaa! Kirjoittakaa meille rooleja, kehittäkää ja rahoittajat rahottakaa niitä, jotta ne tulevat myös kansan nähtäviksi!

Yleisö oli riemuissaan Rantasilan puheesta ja taputti innokkaasti. Rantasila jatkoikin puhettaan ajan venymisestä huolimatta.

– Älä yritä, hän huudahti kuullessaan taustamusiikin lähtiessä soimaan.

– Vielä viimeisimpänä haluan kiittää rakasta perhettäni, rakkaita lähimpiä ystäviäni. Kiitos, että olette olemassa, ilman teitä en olisi mitään.

Rantasilan puhe kokonaisuudessaan Ylen sivuilla.

Katso Jussi-gaalan punaisen maton tunnelmia videolta!

Lue myös:

    Uusimmat