Kaisa tapasi Imatran kolmoissurmassa ammutun siskonsa murhaajan oikeudessa: "Hän tuuletti kuullessaan, että pääsee vankimielisairaalaan"
3:05MTV Uutiset Liven haastattelussa Kaisa Juntunen kertoo muun muassa yhdistyksen toiminnasta, ja siitä mitä hän ajatteli kohdatessaan ampujan oikeudessa.
Julkaistu 25.12.2019 13:51(Päivitetty 03.12.2021 10:36)
Viisi vuotta sitten joulukuussa Kaisa Juntunen menetti siskonsa järjettömässä väkivallanteossa Imatralla. Se teki hänestä mielenterveysaktivistin.
Imatralla tapahtuneesta veriteosta on 3.-4. päivän välisenä yönä kulunut tasan viisi vuotta. MTV Uutiset julkaisee uudelleen tämän artikkelin kolmoismurhan vuosipäivänä.
Kesällä 2017 Kaisa Juntunen kohtasi siskonsa murhaajan oikeudessa. Hänen on hankala löytää oikeita sanoja sille, miten järkyttävältä tuo kohtaaminen tuntui.
– Sitä hetkeä, kun ampuja asteli saliin, on vaikea sanoin kuvailla. Se oli lamaannuttava ja kauhistuttava hetki.
Juntunen muistaa edelleen murhaajan katseen, jonka hän loi itkeviin omaisiin oikeudessa.
– Se oli sellainen välinpitämätön tunteeton katse, minkä hän loi meihin.
Kun Juntunen kohtasi murhaajan, oli kulunut reilut puoli vuotta siitä, kun Imatralla sijaitsevan Vuoksenvahti-ravintolan edustalla tapahtui järkyttävä murhenäytelmä.
Kolme naista, Imatran kaupunginvaltuuston puheenjohtaja Tiina Wilén-Jäppinen sekä paikallislehti Uutisvuoksen toimittajat Anne Vihavainen ja Katri Ikävalko, ammuttiin ravintolan edustalle 4. joulukuuta 2017.
Uhrit olivat valikoituneet sattumanvaraisesti. Kävi ilmi, että veriteko oli äärimmäisen syrjäytymisen ja mielenterveysongelmien lohduton päätös.
Ampuja tuomittiin lopulta oikeudessa syyntakeettomaksi ja hänet määrättiin pakkohoitoon.
– Hän tuuletti kuullessaan, että pääsee vankimielisairaalaan, Juntunen muistelee.
– Siitä tajusi myös, että hän on sairas.
Juntunen kertoo käyneensä läpi “koko tunneskaalan” ajatellessaan siskonsa murhaajaa.
– Raivo, tunne kiukku ovat olleet todella voimakkaita. Mutta niiden lisäksi olen tuntenut myös sääliä: tuli ihmetys siitä, että ampuja on tuollainen reppana ja raukka.
Yhdistys lahjoitti toimintarahaa Työtaidolle, joka työllistää nuoria Tää ja Nää -kirpputorillaan Imatrankoskella. Lahjoituksen vastaanotti Raija Hokkanen (toinen oik.) Työtaidosta. Valon Vuoksesta paikalla Kaisa Juntunen, Ulla-Maija Tuomela, Jukka Leminen ja Hannu Jäppinen.
Kaisa käsitteli suruaan yhdistystyön kautta
Tragedia sai Kaisa Juntusen tekemään työtä sen eteen, että vastaavanlaiset murhenäytelmät voitaisiin estää.
Syntyi yhdistys nimeltä Valon Vuoksi.
– Ajatus hyvän tekemisestä pamahti mieleeni jo muutaman tunnin päästä suru-uutisen jälkeen. Halusin jollain keinolla muistaa sisartani, vaikka säätiön kautta.
Koska “oli alusta asti selvää”, että ampuja on mielenterveysongelmainen, tuntui tärkeältä kohdentaa yhdistyksen toiminta juuri mielenterveystyöhön.
Yhdistys perustettiin jo tammikuussa 2017, noin kuukausi tapahtuneen jälkeen. Toisena perustajajäsenenä oli Anne Vihavaisen leskeksi jäänyt aviomies Jukka Leminen.
– Tapasimme Jukan kanssa pian tapahtumien jälkeen, ja hämmästyimme, että meillä oli molemmilla ollut samanlaisia suunnitelmia muistoyhdistyksen perustamisesta. Jälkikäteen ajateltuna oli oikeastaan ihan käsittämätöntä, miten nopeasti laitoimme hihat heilumaan.
Yhdistystyö meni myös surun käsittelystä, Juntunen reflektoi.
– Kyllähän siinä ajoi eteenpäin se ajatus, että teemme tätä työtä rakkaittemme hyväksi. Olemme varmasti toipuneet tragediasta paremmin, kun on ollut tällainen yhteisö ympärillä, jossa toinen ymmärtää, mistä puhut. Olemme voineet tukea toinen toistamme.
Yhdistykseen liittyi myös muita uhrien omaisia. Tällä hetkellä sen hallitukseen kuuluu yhteensä kahdeksan jäsentä.
Juntusta on auttanut surutyössä myös murhenäytelmään johtaneen tapahtumaketjun prosessoiminen.
– Olen pyrkinyt miettimään, miksi näin on käynyt, missä ja miksi. Kun tietoa on ollut lisää, on ollut myös helpompaa mennä eteenpäin.
Valon Vuoksi pyrkii puuttumaan mielenterveyden ja syrjäytymisen ongelmiin mahdollisimman varhaisessa vaiheessa ja mahdollisimman ruohonjuuritasolla.
Hän myöntää silti olevansa mielenterveystyön suhteen “amatööri”. Siksi yhdistyksen käy syrjäytymistä vastaan ensisijaisesti mielekkään yhdessä tekemisen tukemisella.
– Saatiin siinä heti alkuvuodesta muutamia rahalahjoituksia yrityksiltä, ja laitettiin ne sitten heti eteenpäin. Olemme lahjoittaneet rahaa kaikenlaiseen kerhotoimintaan, mielenterveyskuntoutujien joulureissuihin, nuorisopsykiatrian kalastusreissuun ja sen sellaiseen, Juntunen luettelee.
Paikallisen mielenterveystyön resurssien vähyys näyttäytyy Juntusen selostuksissa jopa surkuhupaisassa valossa.
– Kerran maksoimme yhdistyksemme musiikkiterapiaryhmän vetäjälle sähköbasson kielet. Hän olisi muuten joutunut kustantamaan ne omasta pussistaan.
Huilitauko viime kesänä, jolloin porukka käveli noin 25 kilometrin Valon Vuoksen kulttuurikävelyn Imatralla.
Pienimuotoista työtä heikkenevien resurssien maailmassa
Yksittäisten avustusten lisäksi Valon Vuoksi ry jakaa myös apurahoja kerran vuodessa.
Ne ovat menneet akateemiseen mielenterveystyöhön: joulukuun alussa jaettu, yhteensä 7 200 euron potti kohdennettiin tällä kertaa väkivallan tunnistamisen ja terveydenhuoltokustannusten sekä aggressiivisuuden neuropsykologisten mekanismien tutkimiseen.
Aktiivisesta työstä huolimatta Kaisa Juntunen pitää yhdistyksensä toimintaa “pisarana meressä”. Sekään ei pelaa suurilla resursseilla, ja samaa voi sanoa myös kunnallisesta mielenterveystyöstä.
– Joutsenossa ollaan lakkauttamassa mielenterveyskuntoutujien päivätoimintaa. Työ siirtyy sieltä Lappenrantaan tai Imatralle. Jos haluaa mennä julkisilla Joutsenosta Lappeenrantaan, pitää mennä kahdella bussilla.
Hän näkee riskin, että lakkautusten myötä syrjäytymisvaarassa olevat ihmiset jäävät koteihinsa jumiin.
– Tietenkin on olemassa näitä kotikäyntejä tekeviä psykiatriayksiköitä, mutta eivät nekään kaikkialla käy.
Juntunen ei silti koe, että resurssiongelmat olisivat sinällään alueellisia. Maaseudun mielenterveysongelmaisia ei ole “unohdettu”.
– Isoissa kaupungeissa on sitten eri ongelmat: siellä nuorisopsykiatriaan on vaikea päästä mahdottoman pitkien jonojen takia. Väkijoukkoonkin voi hukkua.
Yksinäisyys surettaa joulun alla
Kaikesta huolimatta ihmiset eivät silti ole hylänneet yhteisöllisyyttä – ainakaan hädän alla, Kaisa Juntunen pohtii.
– Tragediat ja muut mullistukset tuovat usein ihmiset yhteen. En puhu vain omasta puolestani, vaan olen huomannut auttamisen halua muuallakin. Joulukuun alussa Lappeenrannan Steiner-päiväkoti paloi, ja se herätti heti ihmiset auttamaan.
Enemmän huolissaan Juntunen on arjessa yksin jäämisestä.
– Hälyttävä signaalihan on se, jos ihminen alkaa vetäytyä muista kontakteista ja jää hiljaa yksin kotiin. Siskoni tappanut ihminen syrjäytyi juuri tällä lailla.
Etenkin joulun aikaan tällainen hiljainen yksinäisyys korostuu.
– Sen lisäksi, että täällä on paljon yksin jääviä vanhuksia, olen myös surullinen siitä, etteivät kaikki perheet pysty viettämään joulua saman katon alla. Oikein riipaisee kuulla, jos ihmiset puhuvat pahaa sisaruksistaan, vanhemmistaan tai sukulaisistaan. Saisivatpa ihmiset riitansa sovittua.
MTV Uutiset kertoi hiljattain turkulaisesta pariskunnasta, joka kutsui kotiinsa kymmenen yksinäistä ihmistä jouluksi. Tämänkaltaiseen huomiointiin Juntunenkin rohkaisee.
– Tärkeintä on ymmärtää, ettei mikään ole niin arvokasta kuin toinen ihminen.
