Jukka Jalosen soitto yllätti hienoa uraa Ruotsissa rakentavan hyökkääjän: "Toivottavasti tämä ei ole viimeinen kerta"

Joel Mustonen murtautunut kivikovaan Frölunda-miehistöön –"Kaikki mahdollisuudet löytyy täältä" 2:01
Kivikovaan Frölunda-miehistöön murtautunut Joel Mustonen Tulosruudussa 6. tammikuuta.

Jukka Jalosen jääkiekon Ruotsin EHT:lle valitsemassa joukkueessa on tuttuja nimiä. Neljän Liigassa tällä kaudella loistaneen ensikertalaisen lisäksi joukkueeseen valikoitui meritoituneita ja rutinoituneita pelimiehiä.

Yksi nimi saattoi kuitenkin tulla suurelle yleisölle yllätyksenä, kun Jalonen julkisti joukkueensa maanantaina. Lähes koko uransa Ruotsissa pelannut Frölundan hyökkääjä Joel Mustonen pukee Leijona-paidan päälleen muutaman vuoden tauon jälkeen.

Mustonen pelasi ensimmäiset maaottelunsa keväällä 2014 ja käväisi joukkueessa vielä 2016. Sen jälkeen on ollut hiljaisempaa. Mustonen sanoo, ettei ollut kuullut maajoukkueen suunnalta mitään pariin vuoteen ennen kuin Jukka Jalonen otti yhteyttä ja kutsui mukaan.

Siitä syystä nyt tullut kutsu yllätti kiekkokansan lisäksi myös Mustosen.

– En ole koskaan hirveästi miettinyt maajoukkuekutsua. Siksi kutsu on aina ollut pieni yllätys. Se ei ole minulle mikään odotus, että pelaisin aina maaotteluita. Se on sellainen hieno bonus. Toivottavasti tämä ei ole viimeinen kerta, Mustonen toteaa MTV Urheilulle.

Pitkä ura Ruotsissa

Sitä, miksi tauko maaotteluiden välillä on venynyt vuosiksi, Mustonen ei osaa arvioida. Hän on pelannut Ruotsin pääsarjassa säännöllisesti lähes koko 2010-luvun paria Pelicansissa vietettyä kautta lukuun ottamatta. Viimeiset kaksi ja puoli kautta hän on kantanut Ruotsin kestomenestyjän, Frölundan paitaa.

– Fokus on aina ollut omassa seurassa, missä olen pelannut, sen joukkueen pelaamisessa ja omassa kehityksessä.

Mustonen on pelannut Ruotsissa juniori-ikäisestä lähtien ja on kenties ollut suomalaisten kiekkofanien tutkan alapuolella. Hän ei usko, että vähäisempi tunnettuus kotimaassa olisi syy vähäiseen maajoukkuevastuuseen viime aikoina.

– En usko, että se liittyy siihen. Maajoukkuevalmentajat seuraavat paljon suomalaisia pelaajia. He tietävät varmasti, millä tasolla minun pelaamiseni on.

Nyt, kun maajoukkuekutsu on pitkästä aikaa tosiasia, aikoo Mustonen ottaa siitä kaiken irti.

– Tämä on kiva testi, iso haaste minulle. Kiva nähdä, miltä tuntuu pelata sillä tasolla ja nähdä, miten itse pärjään siellä. Tosi kiva päästä pelaamaan niitä pelejä.

Vauhtikone myös Leijonissa

Maajoukkueessa Mustonen aikoo pärjätä samoilla avuilla kuin seurajoukkueessaankin.

– Luistelu on isoin juttu minun pelissäni. Koko peli perustuu siihen ja energiaan. Pystyn varmasti liikkumaan hyvin silläkin tasolla.

Ruotsin EHT-turnaus on maajoukkueen viimeinen katsastusturnaus ennen MM-leirityksen alkua. MM-kisapaikasta Mustonen ei tässä vaiheessa edes haaveile.

– En ole edes miettinyt sellaista. Totta kai, jos sellainen mahdollisuus tulee jonain päivänä, olisi hienoa päästä sellaiseenkin turnaukseen. Otetaan nyt tämä EHT-turnaus ensin ja katsotaan, miten se ja loppukausi menevät. MM-kisat on sellainen tavoite jossain parin vuoden päässä.

Mustonen ja Suomen maajoukkue pelaavat Ruotsin EHT-turnauksessa 6.–9. helmikuuta.

Mustonen pelaa Frölundan kanssa myös CHL:n finaalissa tshekkiläistä Mountfield HK:ta vastaan. C More lähettää ottelun suorana tiistaina 4. helmikuuta klo 19.40 alkaen (studio jo klo 19). 

Lue myös:

    Uusimmat