Jori Lehterä Leijonat-paitaan vuosien tauon jälkeen – myös Nuorten Leijonien tähti Jukka Jalosen valinnoissa

6:03
Päävalmentaja Jukka Jalonen Ruotsin EHT-turnauksen lähtökohdista: "Sopivan haastavaa itsellenikin."

Leijonien johtoryhmä julkisti maanantaina pelaajavalintansa 6.-9. helmikuuta käytävään Ruotsin EHT-turnaukseen. Hyökkääjä Jori Lehterä tekee paluun maajoukkuepaitaan reilun kolmen vuoden tauon jälkeen. 

Lehterä pelasi edellisen kerran Leijonissa World Cupissa syksyllä 2016. Hän siirtyi NHL-jäiltä KHL:n suurseuraan Pietarin SKA:han täksi kaudeksi ja on tehnyt 47 ottelussa tehot 13+14=27. 

Siviilipuolella Lehterä ajautui pyöritykseen syksyllä 2018, kun hän joutui rikosepäilyn kohteeksi. Hän sai maaliskuussa neljän kuukauden ehdollisen vankeusrangaistuksen huumausainerikoksesta, eikä ole puhunut aiheesta medialle. 

Neljä ensikertalaista

Maajoukkuedebyyttinsä Ruotsin-turnauksessa tekevät Jere Innala, Matias Maccelli, Oskari Manninen ja Lauri Pajuniemi.

Heista Maccelli oli Nuorten Leijonien luottopelaaja MM-joukkueessa vuodenvaihteessa. Pajuniemi pelaa puolestaan läpimurtokauttaan TPS:n paidassa. 20-vuotias hyökkääjä on maalipörssin kakkospaikalla 23 osumallaan. 

Leijonien joukkue Ruotsin EHT-turnaukseen:

Maalivahdit:
Lehtinen Lassi (Lukko)
Tuohimaa Frans (HIFK)

Puolustajat:
Eronen Elmeri (HPK)
Honka Julius (JYP)
Robin Salo (SaiPa)
Koivisto Miika (Växjö Lakers)
Manninen Oskari (KooKoo)
Melart Ilari (Växjö Lakers)
Nikkilä Petteri (HPK)
Parikka Jarkko (Ilves)
Seppälä Mikael (KalPa)
Vittasmäki Veli-Matti (Tappara)

Hyökkääjät:
Innala Jere (HPK)
Junttila Julius (Kärpät)
Karjalainen Jere (Tappara)
Lajunen Jani (HC Lugano)
Lehterä Jori (SKA Pietari)
Maccelli Matias (Ilves)
Mustonen Aleksi (Pelicans)
Mustonen Joel (Frölunda HC)
Nättinen Julius (JYP)
Arttu Ilomäki (Luulaja)
Pajuniemi Lauri (TPS)
Pulkkinen Teemu (Dynamo Moskova)
Ruotsalainen Arttu (Ilves)
Sallinen Jere (HIFK)
Tyrväinen Juhani (Luleå HF)

Joukkueen nimilistaa päivitetty 4. helmikuuta klo 12.23: Paajasen, Kemiläisen ja Säterin korvaavat Ilomäki, Salo ja Lehtinen.

Lue myös

    Uusimmat

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.

    Olemme päivittäneet MTV Oy:n tietosuojakäytännön. Päivityksen yhteydessä Mediahub Oy:n tietosuojakäytäntö on yhdistetty osaksi MTV:n tietosuojakäytäntöjä. Lue lisätietoja tästä.

    Sivusto ei tue käyttämääsi selainta. Suosittelemme vaihtamaan tuettuun selaimeen. Lisätietoja