Petri Kontiola koki Leijonissa niin pahan pettymyksen, ettei halua edes puhua aiheesta – nyt hän aloittaa uransa viimeisen rypistyksen

Muun muassa Suomen A-maajoukkueesta, KHL:n suurseuroista ja SM-liigan pistepörssin kärkipaikoilta tuttu Petri Kontiola valmistautuu nyt pelaajauransa viimeiseen kauteen. Kaikki päättyy keväällä, minkä jälkeen on uusien kuvioiden aika. Kontiola janoaa yhä kirkasta kruunua uralleen. Jättipotti oli lähellä Leijonissa keväällä 2021. Lupaavat askeleet kääntyivät isoksi pettymykseksi.

Kontiola ilmoitti kuin ohimennen isosta päätöksestään, kun hän kertoi Tampere Cupin alla Aamulehdelle lopettavansa uransa. Hokkarit menevät naulaan tulevan kauden jälkeen.

– Mietin asiaa jo viime kaudella, mutta sitten tulimme uudelle areenalle, mikä tuotti vielä intoa. Nyt on kuitenkin aika siirtyä muiden juttujen pariin. Auton kilometrit ovat tulleet täyteen, Kontiola virnistää MTV Urheilun haastattelussa.

Päätös ei johdu niinkään siitä, että Kontiola olisi jäänyt sivustaseuraajan rooliin nykyseurassaan Ilveksessä tai kotoisessa SM-liigassa. Hän on yhä huipputasolla, 37-vuotiaana.

– Enemmän kyse on fiiliksestä ja siitä, mihin suuntaan laji on mennyt. Tämä ei ole enää niin siistiä, mitä se on joskus ollut, Kontiola perustelee.

Kontiola kertoi päätöksestään aikaisessa vaiheessa. Nyt hän voi rauhassa keskittyä alkavaan kauteen ja sen tarjoamiin haasteisiin.

– Vielä on pitkä matka edessä. Tiedän sitten, että homma loppuu viimeiseen peliin. Luulen, että haikeus iskee, kun mennään loppua kohden. Nyt on kuitenkin vasta alkukausi käynnistymässä ja kova odotus päällä siitä, että pelit alkavat ja että se kiva osuus lähtee liikkeelle. Jotenkin vain tuli sellainen fiilis, että nyt on aika mennä takavasemmalle ja mennä seuraavien vaiheiden pariin, hyökkääjä ynnäilee.

Kun yksi ovi ei avautunut, toinen aukesi

Seinäjoella syntynyt Kontiola hyppäsi B-juniori-ikäisenä Tapparaan, missä hän ponnisti huipulle. Kansainvälinen läpimurto tapahtui kaudella 2006–07, kun Kontiola lunasti paikan Leijonien MM-kisamiehistöstä. Mainiosti sujunut turnaus päättyi hopeamitaleiden pokkaukseen.

Sen jälkeen Kontiola suunnisti Pohjois-Amerikkaan. Hän pääsi aistimaan NHL-maailmaa Chicago Blackhawksin nutussa.

Kaikki ei päättynyt kuitenkaan toivotulla tavalla.

– Olen sitä sukupolvea, jolle NHL oli paikka, minne piti päästä. Mulla ei ollut nuorempana mitään sen isompia tavoitteita. Vedin vain menemään. NHL tuli sitten jossain vaiheessa tapetille. Se ei vain koskaan auennut. Ehkä jos jälkikäteen miettii, niin se on sellainen juttu, mikä on jäänyt kaivelemaan, Kontiola pohtii.

Kontiola pelasi 12 NHL-ottelua Blackhawksin riveissä. Tie kuitenkin tyssäsi ja toisen Pohjois-Amerikassa vietetyn kauden jälkeen hän palasi Eurooppaan.

Juttu jatkuu kuvan alla.

Kontiola löysi henkireiän Venäjältä.

– Sain sieltä ikään kuin lisäelämän. Kun menin Venäjälle, olin hyvässä iässä. 10 vuotta meni kuin siivellä. Se oli siihen aikaan erilainen maailma ja erilainen kokemus. Kova sarja, missä jääkiekkoilijan elämä oli aika rankkaa. Reissut olivat pitkiä ja jos NHL:ään vertaa, niin kaikkia asioita ei välttämättä hoidettu aivan niin hyvin. Mutta en vaihtaisi päivääkään pois.

Kontiola oli yksi ensimmäisistä suomalaisista uranuurtajista Venäjällä. Hän oli tähtipelaaja, joka nakutti vuosi toisensa jälkeen kovaa jälkeä kärkijoukkueissa.

Tuohon aikaan Venäjä oli tarinoita täynnä. Välillä lentokoneet menivät kuin vuoristoradassa ja välillä eteen tuli jos jonkunlaisia käänteitä.

– Pitäisi oikein lähteä muistelemaan ja kirjoittaa kaikki kommellukset ylös. Niitä tuli niin paljon, Kontiola huikkaa Venäjän vuosista.

Uran raadollisin hetki

Kiekkokaukaloissa Kontiola on tullut tutuksi erittäin taitavana, pehmeäkätisenä pelintekijänä, jolta on nähty ilmiömäisiä temppuja. Kukapa ei muistaisi kevään 2013 backhand-forehand-bum-bum-bum-tapausta. Tai lukuisia upeita lättysyöttöjä, joita Kontiola on heitellyt alivoimanelikoiden läpi ketjukavereidensa lapaan.

VIDEO: Petri Kontiola muistelee legendaarista maalia MM-kotikisoissa – "Tami Tamminen teki siitä spektaakkelin"

Taiteellisuus on ollut aina osa Kontiolan luonnetta. Hän ei ole jättänyt ketään kylmäksi myöskään erinäköisissä haastattelutilanteissa.

– Kerron aina rehellisesti oman mielipiteeni, niin ei ainakaan tarvitse miettiä, että mitä on tullut sanottua. Onhan niitäkin ollut, että on sanonut vähän sitä sun tätä ja jälkeenpäin on saanut miettiä, että pitikö tuokin todeta ääneen. Mun luonne on sellainen. Jo pienestä pitäen on tullut sanottua se, mikä sylki suuhun tuo. Ei mua ole hirveästi kiinnostanut, että mitä mieltä joku niistä sanomisista on. Uskon vahvasti siihen, että niin kaukalossa kuin kaukalon ulkopuolella kannattaa olla oma itsensä. Pääsee helpommalla, Kontiola pohtii.

Juttu jatkuu kuvan alla.

Yksi konkreettinen esimerkki osui viime kauteen, kun Kontiola oli vaihtanut HPK:n leiristä Ilveksen paitaan. Uudessa seurassa tupsukorvien alkusyksy oli tahmea ja heikot tulokset johtivat jo siihen, että julkisuudessa alettiin puhumaan potentiaalisista henkilöstövaihdoksista.

Kontiola astui esiin ja laukoi kovaa tekstiä mediassa. ”Pelaamme kuin juniorijoukkue” ja ”juoksemme kuin päättömät kanat tuolla kentällä” olivat painokkaita sanoja.

– Siinä näkyi välittäminen. Meidän kauden aloituksemme ei ollut mitenkään kovin hyvä. Maalivahti oli ainoa, joka pelasi ja jätimme hänet pulaan. Ei tämä aina mitään pelkkää hymyilyä ole, Kontiola sanoo jälkikäteen tapauksesta.

Yksi asia on kiertänyt Kontiolaa lähes koko uran ajan. Kirkkaimmat mitalit. Plakkarissa on vain yksi A-junioreissa otettu kulta.

Kontiola oli lähellä jättipottia keväällä 2021, kun hän oli mukana Leijonien MM-kisajoukkueessa Latvian Riiassa. Suomi raivasi tiensä finaaliin, missä vastaan asettui Kanada.

Jännittävä taisto eteni jatkoajalle, missä Suomella oli omat tonttinsa voittomaalin tekoon. Kontiolan kannalta kaikki päättyi kitkerällä tavalla.

Kontiola kaapi hyökkäyspään aloituksen puolustaja Kim Nousiaista päin. Kanada ehti kuitenkin väliin. Syntyi ylivoimahyökkäys.

Connor Brown ja Nick Paul juonivat lopulta kiekon maaliin, aivan Kontiolan nokan edestä.

– MM-hopea ei ole tuntunut ikinä niin pahalta, kolme kertaa samaiseen saavutukseen yltänyt Kontiola myöntää.

– Se oli niin iso pettymys, ettei siitä halua edes puhua.

VIDEO: Leijonille karvasta kalkkia – Kanada vie MM-finaalin jatkoerässä

Loppuhuipennus

Vuosi tästä ja samainen finaali toistui Tampereella. Suomi vastaan Kanada. Tällä kertaa Kontiola oli erilaisessa roolissa, C Moren MM-kisa-asiantuntijana.

Kuin toisintona, finaali eteni taas jatkoajalle. Tällä kertaa Suomi oli etevämpi. Mikael Granlund syötti ja Sakari Manninen laukoi ylivoimalla voittomaalin.

– Silloin näki jo alkumetreillä, ettei turnauksessa ole yhtään joukkuetta, joka voisi tulla edes lähelle. Olisin ollut enemmän yllättynyt, jos Suomi ei olisi voittanut kultaa. Olihan se hieno nähdä. Joukkueessa oli paljon kavereita mukana. Ja kun pyöri paljon hallilla, niin tuntui vähän siltä kuin olisi ollut osa sitä porukkaa, Kontiola sanoo.

Kontiola muistaa lähestyneensä finaalia enemmän kuin optimistisella asenteella.

– Mulla taisi olla 5–0 veikkaus Suomelle. Se ei ihan osunut, Kontiola naurahtaa.

– Oli niin luottavainen olo jätkistä!

Juttu jatkuu kuvan alla.

Nyt Kontiola valmistautuu uransa loppuhuipennukseen. Hän päätti jatkaa Ilveksessä, missä hän nousi fanien lemmikiksi muun muassa viime kevään Kärpät-puolivälieräsarjan seitsemännen pelin ratkaisumaalillaan.

Ilves lähtee uuteen kauteen haastajan asemasta. Menestystä haetaan armottoman työnteon kautta.

– Ei ole kyllä hirveän hyvältä tuntunut jäällä. Meidän systeemimme on aika vaativa. Jalkojen pitää käydä ja huilata voi sitten vaihtopenkillä. Sellainen läpsyttely ja kiekon ylimääräinen siirtely eivät ole välttämättä niitä meidän juttujamme, Kontiola sanoo Ilveksen lähtötilanteesta.

Samalla Kontiola rakentelee viimeistä mestariteostaan.

–Toivottavasti pystymme pelaamaan nappikauden. Vaikka tekisin vain yhden maalin, mutta voittaisimme koko homman, niin se kelpaisi.

– Matka on ollut kiva ja maisemista on nautittu. Yritän parhaani ja annan tälle porukalle kaiken sen, mitä on jäljellä, Kontiola ilmoittaa.

Lue myös:

    Uusimmat