Puolustaja Mikko Lehtonen päätyi toimittajien piirittämäksi miesten jääkiekkomaajoukkueen mediatapahtumassa Tampereella. Lehtoselle suunnatut kysymykset koskivat suurelta osin Venäjää ja KHL:ää, mutta vastauksia kysymyksiin ei juuri saatu. Lähestyviä MM-kotikisoja koskevista ajatuksistaan Lehtonen sen sijaan kertoi innostuneesti.
Lehtonen teki haastattelupöydässä pikaisesti selväksi, ettei kuohuttava aihe kuulunut hänen suosikkeihinsa.
– Mulla ei ole mitään lisättävää. Ei mun tarvitse enää siitä alkaa puhua. Se on taakse jäänyttä ja keskityn nyt Leijoniin, puolustaja toisteli tuskastumiseen saakka.
LUE MYÖS: Leijonat-pakki Mikko Lehtoselta tiukka vastaus SKA-kysymyksiin
Lehtonen oli yksi harvoista suomalaisista KHL-pelaajista, jotka jäivät pelaamaan Venäjälle maan aloitettua sotatoimet Ukrainassa. Lehtosen ja Pietarin SKA:n kausi päättyi KHL:n välierissä tappioon Moskovan TsSKA:lle. Viikonloppuna Iltalehden haastattelussa Lehtonen ja hänen agenttinsa Mika Rautakallo selvittivät pelaajan halunneen lähteä Venäjältä, mutta pitkä sopimus ja sen purkamisesta aiheutuva kahden miljoonan euron sakko pakottivat hänet jäämään. Sen sijaan kolme seuraavaa kautta käsittäneen sopimuksen Lehtonen ja seura purkivat.
Minkälainen oma pelikunto nyt? Varmasti on ollut hankala kevät.
– On se ollut omalla tavallaan todella hankala kevät, täysin poikkeuksellinen, Lehtonen sanoo.
– Oma kunto on hyvä, tunnen itseni kyllä, olen fyysisesti hyvässä kunnosa, tuntuu hyvältä. Viime viikon olin mukana. Varmasti koko ajan steppi stepiltä alkaa tuntua paremmalta, kun saa olla tässä mukana.

