Juha Rautaheimon kolumni: Helsingin rautatiaseman laiturialue on karmea näky – nyt tarvittaisiin Oskun kaltaista tapakouluttajaa

Laiturialueen jäte näyttää koostuvan lähinnä pikaruokien päällyspapereista, tölkeistä, pahvimukeista yms. Vastineita on annettu ja kerrottu, kuinka hankalaa radoilla olevan roskan kerääminen on.

Lehtikuva

Rautaheimon muut kolumnit: 

Murharyhmän ex-pomo Rautaheimon kolumni: Näin selvitetään uhrin kuolinaika

Murha vai tappo? Tulkinta on usein katsojasta kiinni, käytännössä ero on valtava

Rautaheimon kolumni: KYMMENEN VUODEN KOKEILU

Tässä he ovat: Maikkarin uudet rikos- ja oikeusaiheista kirjoittavat kolumnistit

Lienee totta. Työt on tehtävä enimmäkseen yöllä ja siivoojien turvallisuudesta on pidettävä tarkoin huolta, ettei juna koukkaa päälle. Selitysten mukaan noin kahden viikon välein roskia korjataan. Vähän tulee sellainen seliseli-maku, mutta miksi ylipäätään yhteiskunnassa joidenkin pitää kerätä joidenkin toisten tahallaan luontoon heittämät roskat? Miksi jotkut katsovat oikeudekseen roskata?

Kuukausi sitten meillä oli vieraita maalta ja heidän kanssaan päätimme viettää oman Helsinki-päivän. Tulimme junalla Keravalta Helsinkiin ja päivän päätteeksi sama takaisin. Päivä oli kaikin puolin onnistunut, mutta mennen tullen keskustelua herätti päärautatieaseman laiturialueiden suunnaton epäsiisteys ja roskamäärä.

Roskahavainto ei ollut siis pelkästään lehdistä luettua, vaan se tuli koettua myös itse. Minulle tämä ei ollut mikään yllätys, mutta maalaisvieraat sitä erityisesti kauhistelivat.

Puhuimme myös siitä, kuinka mm. lentokenttäjunat ja lukuisat turistit kulkevat tuon roskamäärän kautta. Ei se kovin hyvää kuvaa anna Pohjolan valkeasta kaupungista.

Roskaamisen ääritapauksesta luin Hesarista pari viikkoa sitten. Maailman korkein vuori Mount Everest on muuttumassa kaatopaikaksi, kun rikkaat elämysturistit jättävät jälkeensä lähes kaiken vuorelle viemänsä tavaramäärän. On telttoja, happisäiliöitä, ruokailuvälineitä, keittimiä yms.

Muutama sata ruumistakin vuoren rinteille on jäänyt, koska niitä ei voida kuljettaa pois.

Kuvat vuoren roskakasoista olivat ikävää katsottavaa. Kiipeilijöille on asetettu kovat roskaamissanktiot, mutta niitä voidaan kiertää ja viranomaisia lahjoa. Yhden ihmisen rahalla ostettu elämys on luonnon kannalta tuhoisa.

Räkäklimpin erikoinen matka

Kirjoitin joskus Murharyhmä-lehteen oman nuoruuteni kasvatuskokemuksista ja monien käytöstapojen kouluttajasta Oskusta.

Osku eli Osmo Kullervo Sorvali (1913-1996) toimi Siilinjärven yhteislyseon voimisteluopettajana. Hän oli aloittanut opintonsa vuonna 1936 Helsingin yliopiston voimistelulaitoksella osallistuen sittemmin talvisotaan Kannaksella ja jatkosotaan Rukajärvellä.

Välirauhan aikana hänet palkattiin luutnantin vakanssilla hoitamaan joukkojen kuntoa. Hänet ylennettiin kapteeniksi. Sotien jälkeen hän päätyi monien vaiheiden jälkeen vuonna 1947 hakemaan voimisteluopettajan paikkaa Siilinjärven keskikoulusta, sittemmin yhteislyseosta, missä hän toimi eläkkeelle jäämiseensä saakka vuoteen 1975.

Minulle suotiin ikimuistoinen ilo saada olla hänen opissaan lähes 10 vuoden ajan. Oskusta on julkaistu Uutisjousi-lehdessä yli 70 pientä tarinaa, jotka hänen entinen oppilaansa ja kollegansa Antero Kuosmanen keräsi talteen Oskun entisiltä oppilailta. Kaikkeen Oskun opetukseen liittyi aina jokin todellinen ja läpi elämän kestävä muisto.

Muutaman kirjoitin minäkin, mm. seuraavan:

Eräänä syyskuisena päivänä (noin vuonna 1965) lähdimme pelaamaan pesäpalloa läheiselle Saharaksi kutsutulle hiekkakentälle. Marssimme parijonossa tahtimarssia. Osku, entinen sodat käynyt kapteeni ja sotia edeltäneen jumppakoulun kasvatti luki tahtia; vasen, vasen, vasen kaks kolme, osasto seis, yks kaks, asento, ojennus, katse eteenpäin, lepo.

Sitten ryhdyttiin jakamaan joukkueita ja tapahtui kauheita. Atte H. kirnusi räkää nokastaan ja mäiskäytti kunnon mällin Saharan hiekkaan kesken joukkuejaon. Syntyi täydellinen hiljaisuus. Kaikki tajusivat, että nyt oli tapahtunut jotakin peruuttamatonta. Osku komensi asennon.

Atte määrättiin rivistä ulos ja hän joutui tietenkin käsin kaivamaan räkämällinsä ja hieman Saharan hiekkaa kätösiinsä.

Pari poikaa Osku määräsi välinevarastoon hakemaan lapioita. Muiden piti sinä aikana kerätä näkyvissä olevia roskia siten, että kaikilla oli jotakin kannettavaa. Tämän jälkeen muodostettiin parijono ja jonon keulalle Atte H. viisi metriä muiden eteen. Marssittiin tahtimarssia läheiseen metsään.

Metsässä muodostettiin rinki ja lapiomiehet määrättiin kaivamaan kuoppa. Kuopan tultua valmiiksi Atte laski vainajan monttuun, sen päälle vuorotellen heitettiin roska mieheen kuin jäähyväiskukiksi ja monttu peitettiin.

Sitten vietettiin hiljainen hetki räkämällivainajan muistoksi.

Seremonian päätyttyä palattiin Saharaan, muodostettiin joukkueet ja pelattiin pesäpalloa ihan tosissaan. Pelissä käytettiin aina punaista palloa keltaisen normaalipallon asemesta, koska Oskun mielestä pallo saattoi osua jotakin nokkaan, ja se olisi siitä saattanut rötvääntyä verellä.

Tämän jälkeen kukaan ei missään eikä koskaan julkisesti ilman syytä räkinyt eikä myöskään roskannut. Meni kerralla perille.

Kasvatus vastaan yksilönvapaus

Lasten ja nuorten kasvatuksesta puhutaan jatkuvasti. Samalla korostetaan myös yksilönvapautta ja sitä, että ei saisi holhota ja niuhottaa, rankaisemisesta ja pikku simputuksesta puhumattakaan.

Simputuksella tarkoitan lähinnä sitä, että joku laittaisi koko porukan siivoamaan kollektiivisesti jonkun ääliön aikaansaaman sotkun.

Aseman ja Mount Everestin roskaajat ovat toki enemmänkin välinpitämättömiä ja laiskoja aikuisia. Todennäköisesti usean osalta ei ole lapsuudessa ja nuoruudessa saatu siisteysoppia tai käytösmalli on ollut aivan väärä.

Saasteiden ja ilmastonmuutoksen torjunnan pitäisi alkaa meistä kaikista ja niiden pitäisi olla itsestäänselvyyksiä.

Juha Rautaheimo

Kirjoittaja on entinen rikosylikomisario. Hän on yksi neljästä MTV Uutisten rikos- ja oikeuskolumnistista. Viikon päästä torstaina on vuorossa käräjätuomari Petra Spring.