Jouni Hynynen haukkui festareiden vip-vieraat

Kotiteollisuus-yhtyeen keulahahmo Jouni Hynynen kertoi MTV3:lle antamassaan haastattelussa ihmettelevänsä kovasti niitä aikuisia, jotka viettävät juhannuksensa festareiden vip-alueilla.

Muun muassa RMJ:ssä juhannuksena keikkailleen Hynysen mukaan tänä vuonna ensimmäistä kertaa Porissa järjestetyillä festareilla olisi voinut olla enemmänkin väkeä.

– Joku nelisensataa ihmistä enemmän olisi mahtunut hyvin, kun tämä alue on niin tolkuttoman kokoinen, Hynynen mietti.

Hän uskoo, että RMJ:n järjestäjillä on vielä parin vuoden rupeama edessään, ennen kuin festarit alkavat toimia uudessa paikassaan.

Alueelle rakennettu vip-vieraiden ravintola puolestaan sai Jouni Hynysen ihmettelemään, miksi moisia tarvitaan juuri rock-festareilla.

– Suoraan sanottuna täällä on aika paljon ihmisiä, jotka eivät ymmärrä musiikista hevon v***uakaan, Hynynen latasi.

– Enkä tosiaan ymmärrä, miksi niin kutsutut "vip-ihmiset" vaivautuvat tulemaan festareille ja hengailemaan täällä. Luulisi, että heillä olisi omat mökit ja huvijahdit, ja perheet, joiden kanssa juhannusta viettää. Meille, jotka olemme täällä töissä, tämä kuuluu tietysti toimenkuvaan.

Hynynen lähetti lyhyet mutta ytimekkäät terveiset vip-vieraille:

– Aikuiset ihmiset, älkää tulko festareille, olkaa kotona!

(MTV3)

Lue myös:

    Uusimmat