Jouluruoan hamstraaminen alkaa tänä viikonloppuna

Yli puolet suomalaisista aikoo käyttää jouluruokien ostamiseen yli 150 euroa, ilmenee tuoreesta selvityksestä.

Päivittäistavarakaupan, Ruokatieto yhdistyksen sekä Panimo- ja virvoitusjuomateollisuusliiton teettämään tutkimukseen vastanneista noin kolmannes (32 %) arvioi käyttävänsä jouluruokiin 150-250 euroa ja hieman vajaa viidennes (23 %) yli 250 euroa. Vajaat 40 prosenttia vastanneista (38 %) kertoi kuluttavansa joulunajan ruokiin alle 150 euroa.

Jouluruokatutkimus 2009 -selvityksen mukaan ruoan arvonlisäveron alenemisella ei näyttäisi olevan juuri vaikutusta jouluruokaostosten määrään.

Yli kolmasosa kyselyyn osallistuneista sanoi suunnittelevansa joulupöydän tarjottavia 2-3 viikkoa ennen joulua. 16 prosenttia miettii antimia vasta muutama päivä ennen pyhiä.

Enemmistö vastanneista (67 %) käy hankkimassa jouluruokia tai niihin liittyviä aineksia useampaan otteeseen. Vain 6 prosenttia hankkii jouluruoat kerralla.

Jouluruokaan käytetään kokonaisuudessaan noin 160 miljoonaa euroa, mikä on vajaa viidesosa koko joulukaupasta.

Jouluruokia halutaan valmistaa itse

Suomalaisten innostus valmistaa itse jouluruokansa on kasvanut edellisvuosista. Kahden vuoden takaiseen tutkimukseen verrattuna erityisesti maksapasteijaa, leipää, graavikalaa, rosollia ja lihapullia valmistetaan itse enemmän.

Eniten tehdään itse kinkkua, riisipuuroa ja lanttulaatikkoa.

Kinkun asema joulupöydässä on edelleen vahva, vaikkakin erityisesti kaupungissa asuvat ovat vähentäneet kinkun syömistä. Kinkun jälkeen usuosikkeja ovat lanttu- ja porkkanalaatikko, rosolli ja perunalaatikko.

Päivittäistavarakaupan, Ruokatieto yhdistyksen sekä Panimo- ja virvoitusjuomateollisuusliiton Taloustutkimuksella teettämän kyselyn kohderyhmänä olivat 15-79 -vuotiaat suomalaiset.

(MTV3)

Lue myös:

    Uusimmat