Jopa 60 prosenttia potilaista kärsii aivovamman jälkeen yleisestä vaivasta – oireet voivat jatkua pitkäänkin
Unettomuus on hyvin yleinen vaiva aivovamman jälkeen, tuore tutkimus osoittaa. Osalla potilaista oireet myös jatkuvat pitkään.
Tutkimus julkaistiin JAMA Network Open -lehdessä, ja se perustuu runsaan 2 000 aivovammapotilaan vuoden mittaiseen seurantaan. Suurin osa potilaiden aivovammoista oli lieviä.
Noin 60 prosenttia potilaista kertoi kärsineensä lieväoireisesta, mutta jatkuvasta unettomuudesta ja 30 prosentin unettomuusoireet vähitellen lievittyivät. Lisäksi 2 prosentilla potilaista oireet olivat aluksi pahoja, mutta lievittyivät, ja hyvin pienellä osalla unettomuus alkoi vasta myöhemmin seurannan aikana.
Kahden viikon kuluttua vammasta kliinisen unettomuuden kriteerit täytti 43 prosenttia ja vuoden kuluttua 28 prosenttia potilaista. Yleisväestössä unettomuudesta kärsii noin 10 prosenttia, joten oireilu on aivovammapotilailla huomattavan yleistä.
Pitkäkestoinen ja vaikea unettomuus oli yleisempää naisilla, afrikkalaistaustaisilla, mielenterveysongelmia potevilla sekä aiemminkin aivovamman saaneilla.
Yleisin aivovamman syy on kaatuminen. Suurin osa vammoista on lieviä ja hoidon avulla niistä toivutaan yleensä muutamassa viikossa tai kuukaudessa. Suomessa noin puolet aivovammoista tapahtuu alkoholin vaikutuksen alaisena.
Copyright Duodecim 2022. Kaikki oikeudet pidätetään. Materiaalin uudelleen julkaisu ja edelleen levittäminen on kielletty ilman kirjallista lupaa.
Uusimmat
-
00:56
Celine Dionin ja Lady Gagan duetto jäi haaveeksi
-
00:47
Olympiatuli syttyi kuumailmapalloon Pariisin kaatosateessa – vakavasti sairas Celine Dion huipensi avajaiset
-
00:24
Olympiatulen sytyttäjät paljastuivat! Nolo moka väritti avajaisten huipennusta
-
00:01
Kysely: Lähes puolet suomalaisista pitää oman kunnan terveyspalveluja riittämättöminä
-
23:59
YK: Yli 180 000 palestiinalaista on joutunut pakenemaan taisteluja Etelä-Gazassa muutaman viime päivän aikana
-
23:23
Savonlinnan oopperajuhlissa helteet tuovat oman haasteensa Olavinlinnassa esiintymiseen – Torikka: Happi loppuu
-
23:01
Suomalainen startup-yritys muokkaa sinilevästä aurinkorasvan raaka-ainetta
-
22:12
Raju kulissifarssi julki kesken Pariisin seremonian – "Tämä on häpeällistä"
-
22:01
Kim Kardashian julkaisi näyttäviä otoksia Italiasta: "Seksipommi on astunut villaan"
-
21:58
"Pystyi hädin tuskin kävelemään" – nainen syötti koiransa hengiltä Uudessa-Seelannissa
-
21:55
Räväkät otteet Seinellä! Katso kuvat Suomen olympiajoukkueen avajaisriemusta
-
21:54
Trump vakuutti Netanjahulle voivansa järjestää asiat Lähi-Idässä, jos hänestä tulee presidentti
-
21:06
Muistatko Alexian? Uh La La La -hitti villitsee edelleen
-
21:05
Suomen keihästoivolta onnistunut veto olympialaisten kynnyksellä: "Tehoja oli"
-
21:03
Kerava pystytti omat asuntomessut peruutettujen tilalle - yli puolet uudesta kaupunginosasta viheraluetta
-
20:30
MTV seuraa: Pariisin olympialaisten avajaisissa esiintyi suomalainen viulisti
-
20:01
Huumeita, strippareita ja alkoholia – tosi-tv-tähti Scott Disick muistelee rankkoja aikojaan
-
19:41
Kaksi lasta löydettiin elottomana vedestä Vantaan Kuusijärveltä
-
19:31
Patrik Laineesta ilouutinen
-
19:20
Kolme ämpäriä joka päivä poimiva Prania ja Mari odottavat sukulaisiaan marjanpoimintaan Suomeen: "Ei heitä päästetä – on ikävä!"
-
Lataa lisää