Jokeripomo Harkimon kunnian loukkaamisesta sakkoja

Urheilulehdelle tänään langetettu tuomio liikemies Hjallis Harkimon kunnian loukkaamisesta herätti hämmennystä. Vaikka Helsingin käräjäoikeus käytti Harkimoa koskeneen Narrien narri -artikkelin yhteydessä sanoja rienaava, roska ja puppua, syytteet menivät tuntuvilta osin nurin.

- Kun todettiin, että artikkeli on rienaava ja siinä on tällaiset faktavirheet, niin en nyt täysin ymmärrä tätä ratkaisua, sanoi Harkimon asianajaja Heikki Salo.

Tuomio liittyy viime vuoden tammikuussa julkaistuun artikkeliin, jossa käsiteltiin kriittisesti Harkimon tapaa johtaa omistamaansa jääkiekkoseuraa.

Toimittaja Petteri Sihvonen ja päätoimittaja Jukka Rönkä saivat kumpikin kunnianloukkauksesta kymmenen päiväsakkoa, joista tulee maksettavaa 350 ja 480 euroa. Lisäksi Harkimo sai muodolliseksi luonnehditun tuhannen euron kärsimyskorvauksen.

Syyttäjän mielestä jo otsikko ilmensi sitä, että kirjoituksessa pyrittiin halventamaan Harkimoa. Syyttäjän mukaan artikkelissa väitettiin tai vihjattiin valheellisesti, että Harkimo olisi ripittänyt seurajohtajalle sopimattomaan tapaan pelaajia hävityn Saipa-ottelun jälkeen. Lisäksi siinä esitettiin, ettei jokeripomo olisi kirjoittanut Helsingin Sanomissa nimissään julkaistua kolumnia, vaan sen olisi tehnyt haamukirjoittaja.

Harkimo vaati 10 000:ta euroa

Harkimo itse näki tekstissä paljon loukkaavia asioita. Hän katsoi, että kyseessä oli kunnianloukkauksen törkeä tekomuoto ja vaati 10 000 euron korvauksia.

- Olen tottunut kritiikkiin enkä ole herkkähipiäinen, mutta jossain kulkee raja. Kun jutussa on niin paljon asiavirheitä eikä se perustu mihinkään, silloin se loukkaa.

Langettava tuomio tuli kohdasta, joka koski haamukirjoittajaa. Sen sijaan oikeus hylkäsi syytekohdan, joka koski perättömäksi osoittautunutta tietoa pelaajien haukkumisesta. Se viittasi tässä kohdin tietolähteen kiihtymykseen ja väärinkäsityksen mahdollisuuteen.

- Käräjäoikeus ei jaksa uskoa, että Sihvonen olisi tahallisesti kirjoittanut näin paljon roskaa ja puppua, tuomari totesi.

Urheilulehden päätoimittaja oli pääasian osalta helpottunut.

- Pidän tätä merkittävänä linjauksena siinä mielessä, että tämä mahdollistaa sen, että voidaan tarvittaessa hyvinkin kriittisesti ja suoraan puhua asioista. Siinä mielessä tämä ei millään tavalla ainakaan kavenna sananvapautta.

(MTV3 - STT)

Lue myös:

    Uusimmat