Johannes Rau Saksan presidentiksi

Saksan presidentinvaalin ennakkosuosikki Johannes Rau valittiin tänään liittopresidentiksi toisella kierroksella. Sosiaalidemokraattisen puolueen ehdokas Rau ei saanut presidentin valinneen liittokokouksen äänten enemmistöä taakseen vielä ensimmäisellä kierroksella aikaisemmin päivällä.

Rau olisi tarvinnut 670 ääntä ensimmäisellä kierroksella, mutta jäi siitä täpärästi 13 äänen päähän. Toisessa äänestyksessä hän sai 690 ääntä ja voitti siten vastustajansa kristillisdemokraattien Dagmar Schipanskin, joka sai 572 ääntä, ja demokraattisen sosialismin puolueen Ute Ranke-Heinemanin (62 ääntä).

Ottaessaan nimityksensä vastaan Rau sanoi, ettei hän ole vain saksalaisten, vaan myös Saksassa asuvien miljoonien ulkomaalaisten presidentti. Saksan on ylläpidettäviä hyviä suhteita niin naapurimaihinsa kuin sen omien rajojen sisäpuolella asuviin noin 7,3 miljoonaan ulkomaalaiseen, hän sanoi.

Rau sanoi, ettei hän tule koskaan olemaan nationalisti, vaan patriootti. Patriotti rakastaa isänmaataan, mutta nationalisti halveksii muita valtioita, hän sanoi. Rau toisteli entisen liittokanslerin Helmut Kohlin tuntoja todetessaan, että Saksan yhdistäminen 1990-luvulla ja pyrkimykset kohti yhä yhtenäisempää Eurooppaa ovat saman kolikon kaksi eri puolta.

Raun viisivuotinen virkakausi alkaa 1. heinäkuuta, jolloin hän seuraa eläkkeelle vetäytyvää Roman Herzogia. Hän on Saksan kahdeksas sodan jälkeinen presidentti ja sodan jälkeen myös ensimmäinen presidentti, joka asuu täysiaikaisesti Berliinissä.

Saksan presidentillä on vain vähän valtaa, koska maan johtaminen on lujasti liittokanslerin käsissä. Vaikka presidentti nimittää liittokanslerin, hänen on noudatettava nimityksessä parlamentin päätöstä. Presidentti voi kaataa lakiesityksen veto-oikeudellaan vain jos hän katsoo sen perustuslain vastaiseksi. Presidentin virkaan liittyy kuitenkin paljon moraalista arvovaltaa, jota viran haltija voi käyttää hyväkseen. Vuosina 1984-94 presidenttinä ollut Richard von Weizsäcker käytti virka-asemaansa hyväkseen kannustaakseen avoimempaa keskustelua Saksan natsi-menneisyydestä.

Rau on ollut lähes kaksi vuosikymmentä Saksan väekkäimmän osavaltion Nordrhein-Westfalenin pääministeri. Rau oli ehdolla presidentiksi myös 1994, mutta hävisi kristillisdemokraattien Herzogille.
(STT-Reuters-DPA-AFP)

Lue myös:

    Uusimmat