Jo kolme vuorokautta ilman sähköä - vessassa täytyy käydä autolla

Espoon Kauklahdessa talot pimenivät täysin maanantaina klo 11. Edelleen osassa alueen kotitalouksista eletään ilman sähköä poikkeusjärjestelyiden turvin.

– Tytär menee pois joka yö, koska meillä on kylmä. Itse majoittaudumme olohuoneessa, jossa on takka, kertoo, Susanne Vinberg.

Jääkaappia ja pakastinta varten Vinbergit joutuivat hankkimaan generaattorin. Ruoka ja wc-järjestelyt ovat nekin tuoneet tullessaan omat haasteensa.

– Syömässä käymme milloin missäkin. Ja kun ei ole juoksevaa vettä, emme voi käydä vessassa. Aina, kun joku tarvitsee vessaa, hyppäämme autoon ja lähdemme.

– Lähin kauppa ja huoltoasema löytyvät viiden kilometrin päästä, että tästä on kyllä matkaa, Vinberg jatkaa.

Perheelle ei ole osattu kertoa, milloin sähköt mahdollisesti palautuvat.

– Osa taloista sai tällä alueella sähköt eilen, mutta meillä ei ole sähköistä mitään tietoa, Vinberg ihmettelee.

Hän kertoo, että erityisesti lapsia harmittaa, koska odotettu joululoma sai näin kurjan käänteen.

"Vikailmoitus hukattiin"

Myös Karl-Olof Homénin joululoman vietto päättyi lastenlasten kanssa lyhyeen.

– Minulla oli täällä käymässä yksi lapsi ja kolme lapsenlasta, mutta he ovat kyllä kaikki paenneet, Holmén sanoo.

Hän jaksaa vielä nauraa tilanteelle, vaikkei talossa tarkene ilman ulkovaatteita.

– Tilanne on se että talossa on yhdeksän astetta lämpöä, oleskelu siellä on hieman hankalaa. Yksin kyllä pärjään, kun pääsen lasten luokse yökylään.

Holménin mukaan yhteydenpito Fortumiin on ollut vaikeaa. Mies onkin käynyt tekemässä vikailmoituksen yhtiön pääkonttorissa - kahteen kertaan.

– Ensimmäinen vikailmoitus oli jo ehditty hävittää jonnekin. Koska ensimmäistä käyntiänikään siellä ei noteerattu mitenkään niin oli pakko mennä toisen kerran.

Eniten tilanteessa ärsyttää kuitenkin epätietoisuus.

– Kun ei saada mitään tietoa, milloin on odotettavissa, että sähköt palautuvat. Etenkin kun ottaa huomioon sen tosiasian, että olemme pääkaupunkiseudulla Espoon kaupungissa.

(MTV3)

Lue myös:

    Uusimmat