Jimmy Kimmelin ohjelma palaa – sensurointi toi mieleen Suomen synkät vuodet ja Putinin "Mutisevan menninkäisen"

Kansainvälisten järjestöjen mukaan joka neljäs maailman kansalainen elää sensuurin alla.

Lue lisää: Raivo repesi Jimmy Kimmelin hyllyttämisestä: "Tältä autoritarismi näyttää"

Mutiseva menninkäinen kohtasi lakkautuksen

Venäjällä vuonna 2001 Kreml otti haltuunsa viimeisen riippumattoman TV-kanavan NTV:n. 

Uusi omistaja oli valtion kaasujätti Gazprom, ja toimitukseen marssi uusi johtaja poliisien saattamana. Sananvapaus koki ison iskun yhdessä yössä.

Taustalla oli erityisesti Kukly-ohjelma, jossa vallanpitäjiä pilkattiin nukkehahmoina. Erityisesti presidentti Vladimir Putin suuttui jaksosta, jossa häntä kuvattiin mutisevana menninkäisenä. Kun NTV ei suostunut poistamaan Putin-hahmoa, alkoi painostus kanavaa vastaan. Pian Kukly lakkautettiin.

2:06Kukly-ohjelma teki satiiria vallanpitäjistä.

Satiiri joutui väistymään valtion tiukentuvan otteen tieltä. Putinin valtaannousu merkitsi sananvapauden kaventumista, mikä näkyi paitsi median kesyttämisessä myös toimittajien vainoissa. Yksi tunnetuimmista tapauksista oli Anna Politkovskajan murha vuonna 2006.

Vaikka Kuklyn kaltainen poliittinen pilkka katosi valtamedioista, satiiri ei kadonnut kokonaan. 2010-luvulla uudet ohjelmat, kuten Grazhdanin poet, levisivät netissä ja nousivat suosioon. Myös VPN-yhteydet ja ulkovenäläiset yhteisöt pitävät satiiria hengissä ja jopa uusi Novyje Kukly aloitti YouTubessa vuonna 2024.

Lue lisää: Mutiseva menninkäinen raivostutti Putinin ennennäkemättömällä tavalla

Sananvapauden historia Suomessa on ollut monivaiheinen ja täynnä rajoituksia

Ruotsin ja Venäjän vallan aikana poliittista ja uskonnollista sensuuria harjoitettiin yleisesti. Vaikka Suomi itsenäistyi, sananvapautta rajoitettiin edelleen muun lainsäädännön ja poliittisten käytäntöjen kautta. Alkuun kohteena oli vasemmisto, myöhemmin äärioikeisto.

1970-luvulta lähtien itsesensuuri vallitsi pitkään osana ulkopoliittista varovaisuutta. Poikkeavat näkemykset marginalisoitiin herkästi.

Uskonnollinen sensuuri ulottui aina 1960-luvulle ja kohdistui varhain muinaisuskoon, katolisuuteen, myöhemmin ateismiin ja kirkonvastaisuuteen. Käänne tapahtui 1960-luvulla, kun Hannu Salaman Juhannustanssit johti jumalanpilkkasyytteeseen. Sen jälkeen vastaavia oikeustapauksia ei juuri nähty.

2000-luvulla uskonto nousi sananvapauskeskustelun ytimeen globalisaation myötä. Islamia koskeva kuvallinen pilkka, kuten Tanskan Muhammed-piirrokset (2006) ja Charlie Hebdon isku (2015) kärjistivät ristiriitaa lännen ja islamilaisen maailman välillä. Suomessa aiheeseen suhtauduttiin varoen, mikä näkyi esimerkiksi pääministerin anteeksipyynnössä ja Kaltio-lehden päätoimittajan erottamisessa.

Lue lisää: Paavi: Kristittyjen tulisi pyytää homoilta anteeksi

Myös seksuaalisuus oli pitkään sensuurin kohteena. 2000-luvulla keskustelu siirtyi seksuaalivähemmistöihin ja ihmisoikeuksiin. Julkisuutta saivat esimerkiksi Homoilta-ohjelma (2010) ja Johanna Korhosen irtisanominen seksuaalisen suuntautumisensa vuoksi.

Alastomuus herätti kiistoja vielä 2010-luvulla: Riisuttuna-esityksen ja katualastomuuden katsottiin rikkovan lakia. Sananvapauden rajat muotoutuivat jatkuvasti uudelleen eri aikoina uskonnon, politiikan ja seksuaalisuuden kautta.

Suomessa pitkä ennakkosensuuri

Suomessa ennakkosensuuria harjoitettiin pidempään kuin missään muussa Euroopan maassa, yli vuosisadan ajan. Vielä vuonna 1910 jokaisessa kirjapainollisessa kaupungissa toimi oma sensori, joka kuului valtion painoylihallituksen alaisuuteen. Ennakkovalvonta jatkui pitkälle 1900-luvulle: 1950-luvun lopussa oli yhä voimassa laki, joka velvoitti kirjapainot toimittamaan jokaisesta painotuotteesta yhden kappaleen oikeusministeriölle heti valmistumisen jälkeen.

Tiellä sananvapauteen -artikkelissa kerrotaan, että Urho Kekkosen, Ahti Karjalaisen ja Väinö Leskisen aikakaudella median poliittinen ohjailu oli avoimen painostavaa, ja monet toimitukset noudattivat sitä mukisematta. Toimittaja Heleena Savela kuvasi tilannetta toteamalla, että Kekkonen alisti koko suomalaisen lehdistön. 

Myös entinen päätoimittaja Janne Virkkunen myönsi, että media ei kyennyt vastustamaan Kekkosta, jolla oli ylivoimaiset valtakortit käsissään. Jyrki Koulumiehen mukaan Neuvostoliitolle annettiin valta määritellä itse, mitä pidettiin neuvostovastaisuutena.

Suomessa 1990- ja 2000-luvun lainsäädännölliset ja hallinnolliset muutokset loivat perustan Suomen kansainväliselle statukselle sananvapauden ja matalan korruption maana.