Jesse Puljujärvi myöntää tilanteestaan karun asian – "Mutta ei se auta"

Koronatilanne on hankala niin Oulussa kuin Edmontonissakin. NHL-sopimuksen tehneen pelaajan lähitulevaisuus on täynnä kysymysmerkkejä, eikä seuraavasta pelistäkään ole mitään varmuutta.

Kärppien joukkueharjoitusten jälkeen Oulun jäähallin käytävällä seisoo vakavailmeinen Jesse Puljujärvi. Pelaajan tavaramerkiksi muodostunut hymy ei ole yhtä herkässä kuin normaalisti.

Harjoituksissa joukkueen varakapteeni Puljujärvi heitteli mailaansa ja hakkasi sitä laitaa vasten ikävännäköisen kontaktin jälkeen. Hieman aikaisemmin on tullut tieto, että Kärpät siirtää kuusi seuraavaa kotiotteluaan Oulun pahentuneen koronavirustilanteen takia. Alueella on siirrytty koronaepidemian leviämisvaiheeseen.

Kärpät on ainut liigajoukkue, jonka pelaajiin koronavirus on iskenyt. Pelit siirtyivät eteenpäin jo kolmannen kerran tällä kaudella.

NHL-sarjassa läpimurtoa yrittänyt Puljujärvi palasi toissa kaudeksi Kärppiin etsimään itseään ja kadonnutta peli-iloaan. Ne löytyivätkin, minkä seurauksena hän kirjoitti lokakuun alussa uuden sopimuksen vanhan seuransa Edmonton Oilersin kanssa.

Koronapandemia on siirtänyt NHL:n alkua. Näillä näkymin kauden pitäisi alkaa tammikuussa ja joukkueiden harjoitusleirien joulukuussa. Viime ajat Puljujärvi on odottanut kutsua Kanadaan.

– Olen puhunut alueen koronatilanteesta Codyn (joukkuekaveri Cody Kunyk) kanssa, joka on kotoisin Albertasta ihan Edmontonin vierestä. Tilanne on sielläkin aika paha.

Puljujärvi pelaa tällä hetkellä Kärpissä ottelukohtaisella sopimuksella. Joukkueharjoituksissa hän on mukana normaalisti, tosin hänen vakituinen paikkansa ykkösketjussa on annettu häntä paikkaamaan tulleelle Juhamatti Aaltoselle.

Onko syy sitten epävarmuudessa vai missä, mutta Puljujärven viime aikojen pelit Kärpissä eivät ole sujuneet odotetusti. Harjoituspeleissä isokokoinen ja liukkaasti luisteleva Puljujärvi suorastaan lensi jäällä ja jyräsi vastustajat tieltään.

Alkukausi oli vielä tehokas, mutta pian NHL-sopimuksen allekirjoittamisen jälkeen peli-ilme muuttui tyystin. Kuvaavaa on, että HIFK-pelissä sattuneen ulosajonsa jälkeen Puljujärvi nousi sarjan jäähypörssin kakkoseksi.

– En ole ollut niin vireessä, mitä olisin voinut olla. Olisi voinut paremminkin mennä, mutta ei se auta. Eteenpäin on mentävä.

Edmontoniin lähtee eri jätkä

Vaikeasta vaiheestaan huolimatta 22-vuotias Puljujärvi kokee olevansa aivan eri pelaaja ja ihminen kuin hän oli neljä vuotta sitten lähtiessään ensimmäisen kerran valloittamaan Pohjois-Amerikan kaukaloita Oilersin kärkivarauksena.

– Aika paljon eri mies olen nyt. Olen käynyt NHL:ssä, AHL:ssä ja pelannut Liigaa ja nähnyt muutenkin elämää. Fyysisesti olen kasvanut ja henkisesti olen kovempi jätkä kuin silloin.

Myönteiset rokoteuutiset antavat uskoa, että koronaviruksen aiheuttama "uusi normaali" on sittenkin vain ohimenevä vaihe.

Oilersin joukkueessa pelaa Connor McDavidin ja Leon Draisaitlin kaltaisia maailmantähtiä, joiden vierellä pelaamisesta haaveilee moni suomalaispelaaja.

– Siellä on maailman parhaita pelaajia. Siihen kun pystyisin tuomaan omia vahvuuksiani ja löytäisimme kemiaa, niin sehän olisi huippujuttu.

Lue myös:

    Uusimmat