Jengiläiset tulittivat toisiaan Helsingissä

Moottoripyöräjengiläisiä epäillään useista murhan yrityksistä Helsingissä.

Poliisin esitutkinnassa on selvinnyt, että muun muassa toukokuiset ammuskelut Helsingissä liittyvät Cannonballiin kuuluvien jengiläisten ja eronneiden jäsenten välien selvittelyyn.

Erimielisyydet johtivat tapahtumasarjaan, joka alkoi toukokuussa, kun ex-jengiläinen puukotti jengin varsinaista jäsentä kerhotilan edessä.

Noin viikon kuluttua puukotuksesta kolme jäsentä järjesti aseellisen väijytyksen Helsingin Herttoniemessä. Poliisi epäilee, että jengi kosti puukotuksen.

- Jengiläiset tulittivat kahta ex-jengiläistä toisen kodin edustalla kerrostaloalueella. Laukauksia ammuttiin lukuisia. On ollut ihan sattumaa, että kukaan osallinen tai ulkopuolinen ei ole saanut luotia, rikostarkastaja Petri Rainiala Helsingin poliisilaitokselta kertoo.

Poliisin mukaan väijytyksestä käynnistyi takaa-ajo, jossa ex-jengiläiset ryhtyivät ajamaan takaa paikalta pakenevia ampujia. Osapuolten saavuttaessa toisensa ammuskelu jatkui liikkuvista autoista.

Takaa-ajo päättyi moottoripyöräjengiläisten kerhotiloille Kallioon Viipurinkadulle, jossa ex-jengiläiset ampuivat jengiläisten autoa kohti ja kerhotilan oven läpi kohti sisällä olevia henkilöitä. Poliisi otti kerhotiloista kiinni yhden henkilön ja lähistöltä kolme muuta epäiltyä.

- Riita ei välttämättä ole ohi, mutta pääpukarit on nyt erotettu toisistaan ja vangittu, Rainiala kertoo.

Jutussa on ollut vangittuna yhteensä 10 henkilöä, joista 7 on edelleen vangittuna. Esitutkinnan yhteydessä on takavarikoitu 5 käsiasetta, rynnäkkökiväärin kaltainen ase sekä vajaa 400 grammaa dynamiittia sekä nalleja.

Juttu siirtyy lähiaikoina syyteharkintaan.

Lue myös:

    Uusimmat