Sami Jauhojärven taktinen kömmähdys maksoi Suomen mieshiihtäjille finaalipaikan Sapporon MM-hiihtojen joukkuesprintissä. Jauhojärvi menetti otteen kärkijoukkoon alkuerien viimeisellä kierroksella, ja pääsy erän viiden parhaan joukkoon kariutui. Suomi oli erässään kuudes 1,7 sekuntia finaalipaikasta jääneenä.
- Nousussa en ollut oikein hereillä, kun Venäjän Vasili Rotshev lähti ohi. Kaksi kaveria tuli siinä minun selkääni, ja vauhti pysähtyi. Sen jälkeen ei ollut paljon tehtävissä, Jauhojärvi kertasi.
Jauhojärvi otti täysin omaan piikkinsä sen, että ulottuvilla ollut finaalipaikka jäi nappaamatta. Hänen parinsa Ville Nousiainen sen sijaan hiihti sovitun taktiikan mukaan, eli toi viestin aina hyvissä asemissa Jauhojärvelle.
Nousiaiselle oman hiihdon sujuminen oli hyvä uutinen lauantain yhdistelmäkilpailua ajatellen. Karsiutuminen finaalista saattoi olla jopa hyväkin asia, sillä paukkuja säästyi seuraavaan kilpailuun.
- Sprintissä on turha pettyä, sillä kaikki on tässä mahdollista. Tämä kisa on pienestä kiinni. Jos pikkuisen nukahtaa, voi menettää monta sijaa, Nousiainen sanoi.
Jauhojärvikin pääsi nopeasti pettymyksestä yli, sillä ajatukset oli jo pakko kääntää tulevaan.
- Maaliviivalla sapetti, mutta ei näitä auta pitkään murehtia, hän tuumasi.
Vanhat mestarit valtaistuimelta
Miesten joukkuesprintissä koettiin vallanvaihto, kun Italia nappasi kirkkaimman mitalin. Laji oli arvokisojen ohjelmassa vasta kolmatta kertaa, ja vuoden 2005 MM-ykkönen Norja ja viime talven olympiavoittaja Ruotsi hiipuivat kumpikin mitalivauhdista.
Ruotsi ei päässyt edes kymmenen parhaan joukkueen loppukilpailuun, koska sen hiihtäjistä Peter Larsson jätti ankkuriosuuden kesken. Hän meni viimeisellä kierroksella ensin polvilleen takaa tulevan hiihdettyä suksille ja kaatui sitten rähmälleen pehmeässä lumessa.
Norjan nousu seitsemättä sijaa paremmaksi kariutui finaalin kolmannella kierroksella, kun kaatui laskussa. Norja hävisi mitalin 7,4 sekunnin erolla.
