Järvissä yhä sinilevää

Sinilevää on sisävesissä edelleen, mutta havaintojen määrä on vähentynyt. Levää saattaa olla vesissä vielä pitkälle syksyyn.

Poikkeuksellisen lämpimien vesien vuoksi sinilevä viihtyy yhä sisävesillä. Kaikkiaan sinilevähavaintoja on tehty nyt vähemmän kuin viime viikolla, mutta erittäin runsaita leväesiintymiä on entistä enemmän, Suomen ympäristökeskuksesta kerrotaan.

Keskuksen yli 270 havaintopaikassa noin joka neljännellä on ollut tällä viikolla yhä sinilevää. Runsaasti sitä on löytynyt 25 paikalta, ja kuudelta erittäin paljon. Avomerialueilla sinilevämäärät ovat sitä vastoin olleet hyvin pieniä. Saaristomerellä ja Suomenlahden rannikolla on yhä vielä joitakin pieniä paikallisia esiintymiä.

Sinilevää saattaa olla vesissä vielä pitkälle syksyyn, jos sää pysyy tyynenä ja lämpimänä. Järvissä pintavesien lämpötila on Etelä- ja Keski-Suomessa yhä noin 20 astetta ja Pohjois-Suomessakin 18 astetta.

Suomen ympäristökeskus, alueelliset ympäristökeskukset ja Merentutkimuslaitos lopettavat viikoittaisen raportointinsa levätilanteesta tällä viikolla. Myös ympäristökeskuksen puhelinpalvelu, Kansalaisten levälinja, päättää toimintansa kuun lopussa. Merentutkimuslaitoksen leväpäivystys Alg@line jatkaa kuitenkin edelleen tietojen välittämistä merialueiden tilanteesta.

(MTV3-STT)

Lue myös:

    Uusimmat