Järistys nosti pienen tsunamin Japanissa

Voimakas maanjäristys sai Tokion pilvenpiirtäjät huojumaan ja nostatti pienen hyökyaallon Japanin pääsaaren itärannikolla.

Saarivaltion koillisosiin annettiin tsunamivaroitus, kun aluetta oli vavisuttanut maanjäristys, joka oli voimakkuudeltaan 7,2 magnitudi-asteikolla.

Järistys ei aiheuttanut henkilövahinkoja. Viranomaisten mukaan myös aineellisilta vaurioilta vältyttiin.

Järistyksellä ei ollut vaikutusta maan ydinvoimaloihin, laitoksilta kerrottiin. Luotijunat pysähtyivät järistyksen takia hetkeksi maan koillisosissa, mutta jatkoivat kotvasen kuluttua matkaansa.

Järistys iski 160 kilometriä itään maan pääsaarelta Honsulta, mutta se tuntui myös pääkaupungissa Tokiossa. Honsun itärannikolla hyökyaaltojen korkeudeksi mitattiin noin 60 senttiä.

Maanjäristykset ovat yleisiä Japanissa. Viidennes maailman yli kuuden magnitudin järistyksistä osuu Japanin alueelle.

(MTV3 - STT - Reuters)

Lue myös:

    Uusimmat