Jared Leto on treenannut itsensä kovaan kuntoon

Viimevuotista elokuvarooliaan varten itsensä lähes olemattomaksi laihduttanut Jared Leto on onnistunut keräämään jälleen lihasmassaa. 

Hollywood-tähti ja 30 Seconds to Mars -yhtyeen keulakuva Jared Leto, 42, on esiintynyt viime päivinä julkisuudessa lihaksikkaassa ja viimeisen päälle treenatussa kunnossa.

Mies valokuvattiin tiistaina kävelyltä New Yorkissa avonaiseen, mustaan toppiin pukeutuneena. Vähäinen vaatetus jätti paljaaksi miehen aiempaa lihaksikkaammat käsivarret ja rintalihakset.  

The Dallas Buyers Club -elokuvasta viime vuonna parhaan miessivuosan Oscar-palkinnon voittaneen komistuksen paino on vuosien varrella vaihdellut suuresti miehen tekemien elokuvaroolien mukaan. Oscar-rooliaan varten näyttelijä pudotti painoaan parikymmentä kiloa ja laihtui lähes olemattomiin. John Lennonin murhaajasta kertovaa Chapter 27 -elokuvaa varten vuonna 2007 mies sen sijaan lihotti itsensä lähes tunnistamattomaksi.   

30 Seconds to Mars -yhtyeensä kanssa parhaillaan maailmankiertueella oleva Leto suuntaa bändeineen seuraavaksi Puerto Ricoon, jossa yhtyeellä on keikka tulevana perjantaina. 


Lähde: Daily Mail







Lue myös:

    Uusimmat