Janina Fryn vinkki treenaamisen ja perhe-elämän yhdistämiseen

Mallina tunnettu Janina Fry on esimerkkinä siinä, miten itsestä huolehtimisen ja äitiyden voi yhdistää näppärästi.

Kevätauringon paistaessa monet innostuvat pitämään itsestään huota ja käyttämään energiaa treenaamiseen. Kiireinen elämäntapa on helppo laittaa treenaamattomuuden syyksi, mutta hyvinvoinnistaan huolehtivalla bisnesnaisella ja mallilla, kahden lapsen äidillä Janina Fryllä on hyvä vinkki aikatauluihin.

– Aamut ovat helppoja, kun voi lähteä lenkille ennen kuin koko perhe herää. Sitten ehtii lenkiltä takaisin aamupalalle. Aamu toimii parhaiten valoisana vuodenaikana, talvisin aamulla salille lähteminen on vähän nihkeätä, Janina nauraa.

– Kun vain saa itsensä liikkeelle, niin se palkitsee. Päivän treeni on tehty jo aamusta. Sitten ei muuta kuin meikit naamaan ja töihin. Ei tarvitse enää huolehtia treenaamisesta, töiden jälkeen on usein kuitenkin väsynyt ja haluaa viettää aikaa perheen kanssa, niin siihen jää aikaa.

Janinan kertoo harrastavansa kolme kertaa viikossa aerobista liikuntaa ja lisäksi mahdollisimman paljon lihaskuntoa vahvistavaa treeniä. Kelien parannuttua Janinakin uskoo lisäävänsä treenaamista. Naisten kymppi -urheilutapahtumaan osallistuva Janina tsemppaa muitakin löytämään liikunnan ilon, ihan vain oman terveyden ja hyvinvoinnin vuoksi.

– Pitää saada ahaa-elämys, miksi on niin tärkeää liikkua. Se on terveydelle tärkeää, liikunnan on todettu ehkäisevän sairauksia. Terveydellisestä näkökulmasta on hyvä lähteä, ei vain pinnallisesti siitä, että näyttäisi hyvältä. Hyvinvointi on kokonaisvaltaista.

(MTV3)

Lue myös:

    Uusimmat